Catharina's blog
Blogi 35+ naisen mietteistä ja elämästä. Välillä kirjasuosituksia, välillä reseptejä, välillä ratsastusta. Ja kaikkea siltä väliltä. In English.
Avainsanaan kuuluu 3520 blogia.
Blogi 35+ naisen mietteistä ja elämästä. Välillä kirjasuosituksia, välillä reseptejä, välillä ratsastusta. Ja kaikkea siltä väliltä. In English.
Sinkku naisen mietteitä, elämästä, miehistä, seksistä ja niistä kaikesta yhdessä.
Perusteini peruskoulusta kirjoittaa elämästään avoimin mielin (:
18-vuotias tyttö pohdiskelee, turinoi, valokuvaa, matkustelee ja kirjoittelee vähän kaikesta. Monta tärkeää asiaa, joten aihepiiri on laaja~~~
Nuoren pojan kirjoittelua valokuvista, tyylistä ja taiteesta. EI elämää syvempiä aforismeja.
18-vuotiaan tytön blogi, jossa mietitään paljon elokuviin liittyviä asioita, sekä myös hieman muotia. Höysteenä vielä kerrotaan omasta elämästä.
Male fashion & lifestyle with French touch by Tomi Jäderholm.
Itsensä etsimistä niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Elämää, arkea, kivoja juttuja, ja joskus syvällistäkin pohdintaa.
Blogi elämästä ilman rajoja. Ainut tavoite on joskus päästä lääkikseen siihen saakka rällätään pitkin maita ja mantuja, alkaen Australiasta. Mukana myös treeniä, laukkaurheilua,muotia, seikkailuja ja rakkautta.
arkea kameran takaa, siveltimellä piirrettynä ja pianolla soitettuna ♥ välkommen med!
Yksinhuoltaja-äiti kertoo arjesta, onnenmurusista ja pienimmistä ja suurimmista murheenkryyneistä. Sisältää kuivaa huumoria. Enjoy!
22. Intohimon kohteina lifestyleblogit, matkailu, vaatteet ja pukeutuminen. Parhaillaan työharjoittelussa Atlantin toisella puolella, kirjoittaa vähän mistä sattuu, mutta kuitenkin enimmäkseen omasta elämästä. Kirjoituskielenä englanti.
Liikuntaa, terveyttä, painon pudotusta, tasapainoista fiilistä, kaunista oloa, ja itsensä löytämistä. Vaatteita, kosmetiikkaa, lapsiarkea, koiria, kahveja, keittiötaikoja ja kuluttaja-asiaa. Kirjoittaja on onnellinen kolmekymppinen itsensä hemmottelija, kotikokki, äiti, vaimo ja koiranomistaja. Klassinen pukeutuja, joka ei koskaan löydä uutta musiikkia kuunneltavaksi. Lukee kasapäin kirjoja, sisustais jos osais, ja opettelee ottamaan valokuvia. :)
kaikenlaista mietiskelyä ja taiteellista luomista
Kahden kotkalaisen tytön blogi kaikesta ja ei mistään! Omista tyyleistä ja niiden löytämisestä, shoppailusta, kavereista, yhdessäolosta, kaikesta tyhmästä ja tietenkin katkeransuloisesta turhamaisuudesta!
Peilin pinnalta on lifestyle-blogi,jossa käsitellään aiheita laidasta laitaan,keskiössä kuitenkin muoti,kauneus ja hyvinvointi
Kaks muotia ja elämää rakastavaa tyyppiä kirjoittelee intohimoistaan ja menoistaan.