With love, Jill
19-vuotiaan punapään lifestyle-blogi, josta löytyy ajatuksia, vaatteita, kuvia ja kaikkea mitä mieleen tulee.
Avainsanaan kuuluu 3520 blogia.
19-vuotiaan punapään lifestyle-blogi, josta löytyy ajatuksia, vaatteita, kuvia ja kaikkea mitä mieleen tulee.
14 vuotiaan punapään lifestyle blogi :)
Neljätoistavuotias nuori neiti kirjoittelee arkipäiväisten juttujen lisäksi shoppailusta ja vaatteista. Päivät kuluvat koulun lisäksi kavereiden kanssa ja perheen kanssa sekä tanssia ja zumbaa harrastaessa.
Blogi kertoo 97 syntyisen tytön elämästä, vuokraponista ja kaikesta elämänsä kohokohdista. :-)
Tarinoita tyylistä sekä elämästä yleensä.
tällane kurppana pienen paikkakunnan ytimestä, jonka blogi keskittyy todella mielenkiintoisen ja tapahtumarikkaan elämän ympärille. Tyhmillä ihmisillä ja asioilla varustettuja kuvia tulee joskus ehkä liikaakin, ja onko se sitten hyvä vai huono juttu riippuu tietysti ihan jokasesta itsestään. :=)
21-vuotias Rovaniemellä asusteleva Life lover kirjoittaa arjestaan.
Fitness-elämäntapaan hurahtanut mamacita perehdyttää ajatusmaailmaansa kuvitteellisesta täydellisyydestä.
Kaksi intohimoisesti muodista kiinnostunutta tyylilyyliä jakavat blogissaan ajatuksiaan muodista... Ja, kun kaksi erilaista näkemystä yhdistyy syntyy FashionFusion.
Someone like you on pienen perheemme lifestyleblogi. Kirjoittaja opiskelee mainonnan suunnittelua ja rakastaa valokuvausta, sisustamista ja kaikkea kaunista kuten pientä poikaansa.
Nuoren punapään elämänmenoa ja pohdiskelua, teetä, kissoja, kirpputoreja, videopelejä, suklaata, elokuvia, yleistä nörtteilyä, ruokaa, ystäviä, auringonsäteitä, henkistä kasvua ja niin tajuttoman hukassa olemista. Ajoittain kuvapainotteista, toisinaan taas pääosassa teksti. Nimensä mukaisesti boheemia nörtteilyä. Kirjoitetaan englanniksi.
Kolmikymppisen visualistin ajatuksia kodista, sisustamisesta, remontoinnista, vanhojen esineiden tuunauksesta ja pienistä yksityiskohdista ja hetkistä, jotka tekevät elämästä kauniin. :) Ihailen luontoa, värejä, muotoja, kauniita maisemia, selkeitä linjoja, vanhoja esineitä, valokuvausta & matkailua.
Kaikenlaisia höpinöitä ja lätinöitä sekä ajatuksia vaatteista, omasta elämästä ja myös paljon aiheen vierestä.
Kehon, mielen ja sielun hyvinvoinnista, elämästä sekä unelmista kertova blogi. Mukana myös paljon reseptejä sekä elämäntaitoihin liittyviä harjoituksia.
Visuaalisten alojen ammattilaisen inspiraatiokansio. Sisustamista, muotia, tyyliä, valokuvausta, ruokaa, musiikkia, käsitöitä. Havaintoja. Kauniita hetkiä. Pieniä asioita. Inspiraatiota. Tunnelmointia. Elämää.