Lazysod.com
Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi. Kirjoittajana musiikkia elävä levynkeräilijä Helsingin Kalliosta.
Avainsanaan kuuluu 9 blogia.
Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi. Kirjoittajana musiikkia elävä levynkeräilijä Helsingin Kalliosta.
Kirjastokoira Kirjavainen on Imatran kaupunginkirjaston lemmikki- ja vahtikoira, joka kirjoittelee kirjaston tapahtumista ja yleisesti kirjastoon liittyvistä asioista. Kirjavainen asuu Imatran pääkirjastossa, mutta on sitä nähty Vuoksenniskalla ja Rajapatsaallakin.
Täällä arvostellaan kirppari- ja halpakorilöytöjä genreen, ikään, formaattiin ja laatuun katsomatta.
Musiikkia, kuvaa ja videota laidasta laitaan maailmalta. Itse tehtyjä ja muualta löydettyä. www- ja Spotify-linkkejä.
Joutavaa jorinaa lähinnä levyistä (joskus leffoista ja kirjoistakin), levyjen keräilystä ja siitä, mitä kirjoittajan päässä milloinkin sattuu liikkumaan. Ei mitään kovin syvällistä tahi järkevää kuitenkaan.
Blogi, joka pyörii yhden ihmisen rakkaan harrastuksen ympärillä. Pääaiheena alati kasvava musiikkikokoelma; uusia julkaisuja ja hankintoja, vanhoja helmiä, jo omistuksessa olevia suosikkeja sekä kaikkiin edellisiin liittyviä oheistuotteita. Luvassa myös uutisia kuuntelemani musiikin ihmeellisestä maailmasta ja paljon kaikkea muuta enemmän tai vähemmän aiheeseen liittyvää.
Musiikin suurkuluttajan, musafriikin ja ikuisen uuden musiikin etsijän levypoimintoja. Kyse ei siis ole levyarvosteluista, vaan pikemminkin poiminnoista.
Kolmekymppisen miehen kitaraharrastus.
Musafriikkien satunnaisia pohdintoja. Koukussa levyjen osteluun ja paskanjauhamiseen stereoiden äärellä.