Pihakoira Nooan arkki
Tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran elämää ja arkin kommelluksia.
Avainsanaan kuuluu 44 blogia.
Tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran elämää ja arkin kommelluksia.
Pupulauma on saanut lisäksi koiran.
Arkista elämää kahden pienen pommi-pojan tahdittamana. Näyttelyitä, koirakouluja, kaverikoirien tapaamista, enimmäkseen kuitenkin tavallisia arjen koukeroita..
Tässä blogissa esittelemme undulaattejamme. Suunnitelmissa on mahdollisesti pesittää tulevaisuudessa lintuja.
Elämää kahden kissan ja yhden koiran karvahelvetissä.
Testaa kuinka hyvin sinä ja koirasi sovitte yhteen http://bit.ly/qV21Km
Blogin nimi kertoo kaiken oleellisen. Se seurailee hamsterin eloa ja touhuja sekä yleisiä hamsteriasioita. Taloudesta löytyy tällä hetkellä syyrialainen hamsteri sekä paljon kääpiöhaaveita.
Tutustu bengalikissa Kitinään ja sen toiminnantäytteiseen elämään sekä tempauksiin, jotka aiheuttavat omistajille välillä hieman päänvaivaa...
Pikseli on tanskalais-ruotsalainen pihakoira, reipas ja utelias pikku tyttönen, joka asustaa Turussa.
24-vuotiaan Kajaanilaisen hamsterikasvattajan blogi.
Hurmaava ranskanbulldoggi uros kertoo seikkailuistaan. Kun paljon tekee, joskus myös sattuu. Mukana myös rakastava yleisö. Koti Nummelassa, hoitoviihdyttäjät Helsingistä.
Ikkuna kahden erilaisen springerspanielin, Humpan ja Tyynin, eloon. Tarkkailijana ja muistiinpanijana toimii emäntä.
Patu-kissan seikkailuja laadukkain ja hauskoin kuvin esitettynä.
Maailmaa Napin silmin
arkinen lemmikkiblogi kolmen kissan ja yhden koiran elämästä.
Tässä blogissa kertoilen kissaystäväni, Elsan, elämästä.
Rehellistä tekstiä ja tilannekuvia koiranelämästä ja elämästä koiran kanssa. Päätähtenä nuori dobermanni Neea.
Kirjoittelua siitä, kuinka elämä lähtee käyntiin ensimmäisen koiran kanssa, ja siitä mikä tuossa pikkusheltissä oikein ihastuttaa ja mikä vihastuttaa. Kirjoituksiin voipi ilmestyä juttuja myös enemmän omasta elämästäni kunhan vauhtiin pääsen kirjoittamisessa :)
22-vuotias helsinkiläinen hamsterikasvattaja kirjoittaa harrastuksestaan, sekä populaaristaa hamstereihin liittyviä tutkimuksia, tavoitteena hamstereiden hyvinvoinnin parantaminen.