Gluteenitonta leivontaa
Gluteenittomia leivonta- ja ruuanlaitto-ohjeita
Avainsanaan kuuluu 149 blogia.
Gluteenittomia leivonta- ja ruuanlaitto-ohjeita
Kotikokin leipomusten reseptejä ja kuvia.
Nuoruusiän ihmettelyä punahiuksisen tytön näkökulmasta.
Etenkin leipomista mutta myös käsitöitä,runoja otteita ja ajatuksia matkan varrelta.
Keittiössämme valmistuu enimmäkseen kasvisruokaa ja toisinaan myös kalaa. Luvassa vanhoja perhe- ja sukureseptejä, uusia kokkailukokeiluja, arjen pieniä iloja ja juttuja jutuista, jotka tekevät elämästä nautinnollista.
Täällä esitellään tekemiäni näköisruokia nukkekodin väelle, välillä tietysti jotain muutakin nukkikseen liittyvää.Mittakaava 1:12.
Olen 28-vuotias 2-vuotiaan pojan äiti, mukana menossa on myös poikani isä, mieheni jonka kanssa yhteistä menoa on takana 6 vuotta joista 3 naimisissa :) Harrastuksiini kuuluu käsityöt, ompelu sekä ruoanlaitto. Mieheni kanssa teemme remonttihommia vuonna 64 rakennetussa talossamme ja pihapiiriin kuuluvassa vuonna 45 rakennetussa navetassa.
Päivän erikoinen: herkullisia makuja ja suloisia tuoksuja toimivien reseptien kera. Itse tehtynä tietenkin.
Seikkailujani ruoanlaiton, leipomisen ja käsitöiden ihanassa maailmassa. Virtuaalimaistiaisia ja vuorovaikutusta.
Itseoppinut herkkusuu leipoo kakkuja oman perheen ja ystävien iloksi.
Blogia päivittelee 15-vuotias poika, joka leipoo sillon ku jaksaa ja ehtii. Päätin kokeilla tätäki alaa ja koitan kehittyä kans vähitellen. Tykkään suklaasta, ja sen mun blogissa huomaakin.
Kakkuja erilaisiin teemoihin ja juhliin, makeita leivonnaisia sekä joskus jokunen voileipäkakku ja suolainen leivonnainenkin voi vilahtaa blogin sivuilla. Joka päivä on herkkupäivä!
Kahden pienen poijjan äityli kokeilee omaksi ja muiden iloksi suussasulavia leivonnaisia...Tervetuloa vierailemaan!
Keliaakikon oma leivontablogi!
Yläastetta käyvän, leipomisesta ja kokkaamisesta pitävän tytön blogi.
Leivontaa ja muita satunnaisia ruokaohjeita.
Leivontaa ja muita satunnaisia ruokaohjeita.
Kuten sanonta kuuluu, niin nälkä kasvaa syödessä... ja niinpä blogistani löytyy kakkujen lisäksi niin makeita kuin suolaisia leivonnaisia. Kahden pienen pojan (-05 ja -08) äiti, innostui kakuista ja erityisesti niiden koristelusta. Kakkuja tulee tehtyä enemmänkin ystäville ja tutuille tarpeen vaatiessa.
Jälkiruoka ensin -blogissa kirjoittelee kaksi parikymppistä opiskelija-tyttöstä, joiden intohimona on kokkailu ja leipominen. Emme ole siis ammattilaisia, tykkäämme vaan näperrellä keittiössä. Blogissamme testailemme muiden leipomuksia sekä kokeilemme omia reseptejämme.
Janne ja Sari ovat keittiössä viihtyvä pari, joiden makeita ja suolaisia tuotoksia voit seurata blogissamme.