Avainsanaan kuuluu 307 blogia.
Kankaista ja langoista saa aikaan vaikka mitä! Verkkokaupastani löydät myös sinä kankaita ja tarvikkeita omiin projekteihisi:)
Esikoisen kanssa kaupungin menoissa ja meiningeissä, kotona ja kaupassa.
Kaksilapsisen perheen arkea Ruotsin länsirannikolta. Elämä pyörii tietysti lasten ja kodinhoidon ympärillä. Lasten mentyä nukkumaan minä yleensä valokuvaan, ompelen, neulon, tai virkkaan. Tällä hetkellä asumme pienkerrostalon yläkerrassa vuokralla. Unelma omasta talosta ja isosta pihasta elää edelleen, mutta Se Oikea on vielä löytämättä. Toivottavasti viihdyt kanssamme!
Kolmissakymmenissään kieppuva tytönrieppana sätkii työ- ja perhe-elämänsä välissä tietämättä itsekään, mitä oikein haluaa. Usko tulevaisuuteen on kova ja meininki hyvä, kai.
Kuva- ja nostalgiablogi 70-luvusta: tavaroita, vaatteita, kankaita, astioita, ajankuvaa, muistoja. Kirpputorilöytöjä. Paluuta lapsuuden vuosikymmenelle.
Kuva- ja nostalgiablogi 70-luvusta: tavaroita, vaatteita, kankaita, astioita, ajankuvaa, muistoja. Kirpputorilöytöjä. Paluuta lapsuuden vuosikymmenelle.
Sisustusta, käsitöitä ja pienten jalkojen tepsutusta.
Pienen tytön äiti kirjoittaa elämästä.
Pieni perhe muutti Tampereelle ja nauttii siellä elämästä. Kokkaa, liikkuu, leikkii, pukeutuu sekä sisustaa ja jakaa siitä pienen palan kanssanne.
Blogin takaa löytyy parikymppinen nuori nainen, jonka elämää siivittää intohimo kaikkeen kauniiseen sekä arjen pyörittäminen pienen pojan ja avomiehen kanssa.
Reippaita värejä, hyviä oivalluksia ja kutkuttavaa inspiraatiota. Toteutan visioitani pääasiassa ommellen, maalaten ja näperrellen, mutta myös neuloen ja askarrellen.
Kierrätyslöytöihin painottuva lastenvaateblogi: pienen tytön iloisia värikkäitä vaatteita, huuto.net-vinkkejä vauvanvaatteisiin sekä lapsiperheen arkea ja juhlaa.
Kahden tytön (08/09 ja 06/11) äiti ja yhden miehen vaimo. Blogi elämästä arjen kulun viemänä, ripauksella ihania hetkiä ja ajatuksia.
Pohdintaa elämästä, mausteina arjen tapahtumat. Sydäntä lähellä sisustus, lapset, kädentaidot,vaistovanhemmuus, luonto ja eläimet.
Olen Neean 3/08 ja Iidan 6/03 äiti. Tykkään käsitöistä, askarteluista, ompelusta, leipomisesta, kippistelystä ja kommenteista.