Hiukan ennen aikojaan
Keskospojan äiti avautuu vanhemmuudesta, joka alkoi yllättäen.
Avainsanaan kuuluu 7 blogia.
Keskospojan äiti avautuu vanhemmuudesta, joka alkoi yllättäen.
Kahden lapsen kätilöksi opiskelevan äidin kirjoitettua arkea mitään kaunistelematta. Elämä on välillä yhtä suurta sirkusta jolleka ei aina tiedä pitäisikö itkeä vaiko nauraa. Kotiäidin karma it is. Tällä hetkellä arkea pyöritetään vuoroissa, lisäksi käydään töissä ja opiskellaan. Luvassa myös elämän suuria pohdintoja, kuinka käy kun aikarajaksi lapsiluvun täydentämiseen on todetun endometrioosin vuoksi asetettu pari vuotta.
Olen 21 vuotias avoliitossa elävä nainen ja elokuussa -10 syntyneen pojan Äiti. Mieheni ja lapseni lisäksi kotonamme asuu koira ja kolme kissaa, eli eläimet ovat lähellä sydäntä. Tämän lisäksi minulla on 9 vuotias lämminverinen tamma. Olen edelleen äitiyslomalla mutta teen toisinaan työvuoroja. Harrastuksiini kuuluu ratsastamisen lisäksi kirppareilla kiertely, ruoanlaitto, elokuvat, lukeminen ja hyvin moninaiset lapsiin ja eläimiin liittyvät asiat.
Peikkoperheen arkea. Uusperheen elämää maaseudulla Pohjanmaalla.
Mieluiten kaikki omin käsin. Myös elämä. Vahvoja mielipiteitä, komeita mokia ja käsityöideoita. Jatkoa Perhosefekti.fi -blogille vuosilta 2006-2008.
Kahden siskon pohdintoja vauva- ja taaperoajan arjesta.
Morjens! Olen reilu nelikyppyräinen ukko jolla on kolme tenavaa jaloissaan, hoidan, huollan ja kasvatan pesueeni niin kuin parhaaksi näen... sillä saan tehdä tämän kaiken aivan omin neuvoin ja pääni mukaan ilman kumppania tai ylimääräistä neuvottelupartneria, diktaattori siis. Omasta tahdosta tai ei niin ei tässä mitään ihmeellistä ole, monet muutkin tekevät tätä hommaa itsekseen ja hyvin pärjäävät, minä ajattelin kuitenkin jakaa hieman ajatuksiani yksinhuoltajuudesta näin julkisesti. Oman lisänsä tähän soppaan tuovat omat omituiset tapani ja elämää rajoittavat vajavuuteeni, olen itsekäs, keskenkasvuinen, addikti & alkoholisti, masennuksesta (ikuisesti?) kärsivä, ihmiskammoinen, sosiaalisesti rajoittunut ja kuitenkin sosiaaliselle alalle kouluttautuva ihmispainajainen!.... lisää löytyy blogista tosin ajanmyötä sillä blogi on tuore tapaus ja ulostettu vasta näinä päivinä...