Selennian elämää
"Esikoinen tulee, ota koppi!" Elämää ja ilonkiljahduksia!
Avainsanaan kuuluu 251 blogia.
"Esikoinen tulee, ota koppi!" Elämää ja ilonkiljahduksia!
Kuten blogin otsikko kertoo, luonnolle on nyt annettu mahdollisuus. Tähtäimessä synnyttää samana vuonna, kun täytän 30. Ensimmäinen yritys päättyi keskenmenoon. Parhaillaan toinen yritys vetämässä.
"Voiko jotain noin kaunista ollakaan?" Äiti ihmettelee pientä täydellistä tytärtään. Toista täydellistä odotetaan syntyväksi heinäkuussa. Joten kasvava maha ja sen asukas varastavat suuren osan ajatuksista. Palasia meidän kolmen (pian neljän) elämästä. Muistoksi.
Seikkailua, ihmettelyä ja suuria tunteita syntymättömän lapsen näkökulmasta, jonka äiti kuolee joka päivä uudestaan surun taakasta.
Olen pieni Venni-poika, syntynyt 12.3.2005. Täällä kerron tarinoita elämästäni ja seikkailuistani. Seikkailut kirjaa äiti, koska en valitettavasti osaa itse oikein kirjoittaa.
Yksilapsisen perheen valmistautuminen vastaanottamaan sijaislapsen perheenjäseneksi.
En mammablogg om glädje, frustration och tristess. Men mest glädje. Bloggade tidigare under detknakarimagen.blogspot.com.
Jos näkee vaaleanpunaisia elefantteja, on syytä harkita hoitoon hakeutumista. Efelantit sen sijaan ovat vaarattomampia, mutta niidenkin näkeminen on harvinaista. Tämän blogin kirjoittaja on nähnyt monia efelantteja, muttei vielä kertaakaan vaaleanpunaisia elefantteja.
7-vuotiaan pojan mietteitä maailmalta.
Blogi, joka kertoo kolmen kuukauden vierailustamme Victoriassa, Kanadassa. Victoria on Brittiläisen Kolumbian pääkaupunki ja sijaitsee Vancouverin saarella. Mukana matkassa ovat myös mies ja lapsi (1 v 9 kk).
Tulevan ja tuoreen isän ajatuksia vauvan saamisesta ja kehittyvästä isyydestä arjen tilanteissa.
Tietoa peleistä yleisesti
Isän fiilistelyjä raskausaikana ja raskauden jälkeen.
29-vuotiaan äidin ajatuksia parisuhteesta, äitiydestä ja elämästä yleensä. Kaksi pientä ihanaista lasta, tyttö 05/06 ja poika 06/08. Hermojenkiristystä, ahdistusta, onnea ja iloa.
Den här bloggen började som en gravidblogg men är nu en hemmamammas sätt att ventilera sina tankar om föräldraskap och om vardagen med en liten knodd. För ventilera sig måste man!
Habbo on jo vanha juttu, mutta se on uusi kaikille perheille, joissa opetellaan kantapään kautta Habon vaaroja.
Kirjoitan blogissani kaikenlaisista juuri sillä hetkellä tulessa olevista asioista koti- tai työkentällä.
Keski-Suomen Sanataideyhdistys Rapinan blogi.