Minun kolme vuodenaikaani
Ajatuksia lapsettomuudesta ystävän näkökulmasta. Lisäksi omaa jännitystä siitä saanko vielä joskus toisen lapsen helpommin vai vaikeammin kuin ensimmäisen.
Avainsanaan kuuluu 15 blogia.
Ajatuksia lapsettomuudesta ystävän näkökulmasta. Lisäksi omaa jännitystä siitä saanko vielä joskus toisen lapsen helpommin vai vaikeammin kuin ensimmäisen.
Aloitin blogin tarkoituksena pitää taukoa shoppailusta, pieleen meni. Kerronpa siis elämästäni ja ajatuksistani sekä addiktiostani ja siitä kuinka yritän välttyä ostamasta kaikkea mitä maa päällään kantaa. Kirjoitan englanniksi./My blog about my life, shopping and being addicted to shopping.
Vauvaa yrittävä 30-vuotias nainen kirjoittaa kaikesta lapsenhankintaan liittyvästä.
Lihava ja lapseton. Syitä ja seuraamuksia. Tuntemuksia, ajatuksia, kokemuksia. Pahan olon purkua.
Kaksisuuntaisen kolmenkympin hujakoilla pyörivän nörttinaisen tyylitiedotonta ja kissatäyteistä arkea ja juhlaa.
Ensin yritin kaikkeni, että olisin saanut kirjoituksia niin paljon, että olisin teettänyt niistä kirjan - mutta harmikseni/nne en sitten saanut kirjoituksia tarpeeksi. Nyt voitte kuitenkin lukea aivan mielettömän upeita kirjoituksia suomalaisilta naisilta ympäri maailmaa, mitä olen tähän mennessä saanut.
Lumikin Äitipuoli yrittää selvitä inhostansa
Ajatuksia erään nuoren naisen vauvakuumeesta ja muustakin elämästä siinä sivussa.
Mitä tapahtuu kun soittaa Väestöliittoon ja haluaa antaa jollekin mahdollisuuden olla perhe? 35-vuotiaan, lapsettoman luovuttajan matkakertomus. Päivästä yksi, eteenpäin. Mitä projektista tulee, vai tuleeko? - Miltä tuntuu?
Kolmekymppisen miehen sterilisaatiopäiväkirja.
Olen kasvanut isoksi, mutta en aikuiseksi. Blogin aiheena on mm. kuvittelemani liikakilot ja epäsosiaalisen erakon vaikeudet työpaikalla. Tämä on blogilistan hitaimmin edistyvä käsityöblogi, ja seksistä pyrin kirjoittamaan niin, että kukaan ei kiihotu.
Elämää silloin, kun tahtoo kuumeisesti lapsen ja lapselle isän ja on yli 30 v.
Tuntemuksia lapsettomuudesta ja oman vauvan kaipuusta. Esikoista yrittey tuloksetta 08/06 alkaen, nyt epäsäännölliseen kiertoon apuna Terolut, toivotaan parasta... Pelätään pahinta