Mellen ja mun Tildailut
Tilda juttuja ja muita käsitöitä ja löpinöitä.
Avainsanaan kuuluu 1188 blogia.
Tilda juttuja ja muita käsitöitä ja löpinöitä.
Elämää vanhassa talossa mäenpäällä
Kolmekymppisen haaveilijan ajatuksia elämän tekemisestä kauniimmaksi - sisustusta, mekkoja, lempimusiikkia ja arkielämää sopivassa sekamelskassa.
Viisihenkisen perheen eloa vanhassa puutalossa, pikkukaupungin keskustassa.
Veh-maalaistunut alunperin lappilainen 5-henkisen perheen äiti tutkailee asioita ympärillään ja itsessään silmät ymmyrkäisinä. "Kuinka tässä näin kävi?", ihmettelee hän onnellisena.
Intohimoinen käsillä tekijä ompelee, neuloo, askartelee, huovuttaa, nyplää, sisustaa ja vääntää risua. Luonnon materiaalit ja vuodenajat innostavat tekemään "tilataideteoksia". Kolme pikkupoikaa määrää kuitenkin elämän raamit joten toisinaan toteutus tökkii.
Häsläävä äiti ja sähläävä porukka.
28-vuotias äiti/vaimo/vaatesuunnittelija kirjoittelee muodista, mutsiudesta ja muusta mukavasta. Haaveilua, hömppää ja ehkä hitunen asiaakin välillä.
Kahden pienen tytön äiti 24v ja onnellisesti hoitovapaalla. Rakastaa aurinkoisia rauhallisia aamuja, Lapin huumaavia maisemia ja aika montaa jäätelöä. Tasaisen tavallista arkea, perhe-elämää ♥ ja kotiutumista pikkuhiljaa valmistuvaan kotiin Etelä-Suomessa. Tervetuloa mukaan!
Sekalaisten mietelmien ja ajatusten alati muuttuva kaleidoskooppi.
Ikuisen pikkutytön elämää laidasta laitaan. Pääasiassa käsitöitä, ruokaa, herkkuja ja perhe-elämää.
Päivien kimallusta ihan tavallisesta arjen vinkkelistä katsottuna. Toisinaan ilon tai surun kyyneleiden läpi.
Neuleblogi!
Tarinointia perhe-elämän hetkistä 3-lapsisessa perheessä, juttua reissaamisesta matkailuautolla sekä äidin ompelu- ja askartelutouhuista
Tämän päivän suurperheellinen. Perheessä äiti ja viisi lasta. Villiä menoa ja ohiammuttuja ajatuksia.
Vaatehömpän mutta henkeen ja vereen rokin opiskelevan sinkkuäidin ja pienen päiväkotilaisen hörökorvaisen peikkotytön elämää.
"Esikoinen tulee, ota koppi!" Elämää ja ilonkiljahduksia!
Blogissani kirjoitan suomalaisperheen muuttovalmisteluista, odotuksesta, muutosta ja elämästä Länsi-Siperiassa Tjumenin kaupungissa. Perheemme muuttaa vuoden 2008 aikana (toivottavasti!!) pariksi vuodeksi miehen työn vuoksi Venäjälle.
Äiti kolmelle kakaralle ja vaimo. Haahuilee ja harrastaa. Kirjottelee kaikesta maan ja taivaan väliltä. Tykkää laadukkaista lastenvaatteista ja yrittää tehdä budjetti sisustuksella kodistaan hauskan. Sairastaa materialismia vaihtelevissa määrissä.
käsitöitä ja lapsiperheen elämää..