Paikka auringossa
Elämässä kaksi pientä poikaa, rumpalimies, ystäviä ja kamera, joka elättää.
Avainsanaan kuuluu 1188 blogia.
Elämässä kaksi pientä poikaa, rumpalimies, ystäviä ja kamera, joka elättää.
Viisihenkisen perheen äiti ostaa lankaa ja yrittää löytää aikaa myös neuloa ne. Tasapainoilua työn, kodin ja harrastusten keskellä.
Ajatuksia muodista, sisustamisesta, ilmiöistä ja elämästä.
Elohiiri muuttaa kerrostalosta rivariin.
Ruuasta nautitaan kaikilla aisteilla! Kun Merituuli ja Jukka häärivät keittiössä, tuloksena voi olla mitä vaan arkiruuasta juhlavampaan. Suosimme luomua ja lähiruokaa sesonkisuuteen nojaten. Näin uskomme saavuttavamme parhaan mahdollisen lopputuloksen keittiössä. Suurta herkkuamme on italialainen ruoka ja pihvit, kalaa unohtamatta. Lapset viuhtovat myös mukana touhuissa.
Hiustenleikkuuta kotiparturilla.
28-vuotiaan Anttiksen lifestyle blogi.
Kuvataideopettajan yritys nähdä hilpeyttä, luovuutta ja jopa kauneutta arjen kaaoksessa. Satunnaisesti kolmen tyttären seikkailujen kirjaamista. Lähes neljän Pariisi-vuoden jälkeen perhe muutti huhtikuussa 2008 Pekingiin.
käsityöt, askartelu, lapset, hevoset, nukkekoti, neulonta,
Äitee ja kaksi muksua, isäntä ja koira. Erityisen Esikoisen kanssa tuikitavallista arkea, Tosikon kanssa vauvamenoa. Räiskyviä tunteita, täpäkkää tekstiä ja iloa joka elätellöö.
Perheeseen tuli ensimmäinen lapsi. Ajatuksia äitiydestä, sen etsimisestä ja löytämisestä ja lapsen kanssa kasvamisesta. Pohdintoja, ihmettelyä, kyselyä ja keskustelua. Jatkoa Esikoista odottamassa -blogille.
19-vuotias nainen, vaimo ja 3-vuotiaan tytön äiti kirjoittaa elämästään ja kaikesta mahdollisesta mitä mieleen tulee.
Rapiat kolmekymppisen kolmen lapsen äiti-ihmisen tilitystä. Käsitöiden parissa puuhastelua ja MS-taudin kanssa elämistä. Mukana menossa kissaeläimet Kissa ja Masse, koirahtava otus labradorinnoutaja Pete sekä Mies.
Pienen pojan äiti, joka tykkää kauniista arjesta ja sen pienistä iloista. Koluaa kirppareita, puuhailee pihamaalla ja sisustaa rennosti. Kuvittaa, kokkaa ja luomuilee.
Perhe-elämän pyöritystä johon yhdeksän lasta antaa tahdin - marssijärjestyksen määrävät kuitenkin vanhemmat.
Päälle 30 v. nainen kertoilee harrastuksistaan ja mielenkiinnon kohteistaan, kuten kirjat, lehdet, sisustaminen ja käsityöt, sekä valokuvaa koiraansa ja arkipäivän juttuja
Maalaisromantiikkaa ja valokuvausta kerrostalossa.
Kolmen äiti neuloo ja ompelee aina kun ehtii. Satunnaisesti myös askartelee, virkkaa, tuunaa ja sisustaa. Ja yrittää opetella valokuvaamaan.
Retrotyylistä, kasviskokkailusta, luovasta näpertelystä, kirpputoreista, kahvihetkistä ja elokuvista tykkäilevä takkupää. Opiskelija ja Pikkuhipin äiti.
Kakkavaipoista ulos kasvanut. Toisella kierroksella. Takana hörhöinen menneisyys, edessä seesteinen tulevaisuus?