Sukka o mu juttu!
Olen 38-vuotias nainen. Tikutan sukkia sun muita viritelmiä välillä erittäinkin epätoivoisesti muun elämän ohessa.
Avainsanaan kuuluu 150 blogia.
Olen 38-vuotias nainen. Tikutan sukkia sun muita viritelmiä välillä erittäinkin epätoivoisesti muun elämän ohessa.
Kolmen äiti neuloo ja ompelee aina kun ehtii. Satunnaisesti myös askartelee, virkkaa, tuunaa ja sisustaa. Ja yrittää opetella valokuvaamaan.
Blogissa seurataan neulesivustoja, neulotaan maailmalla liikkuvien ohjeiden mukaan.
Reilu kolmekymppinen kahden pojan äiti tekee sekalaisia käsitöitä ommellen ja neuloen. Hamstraa lankoja ja kankaita enemmän kuin ehtii neuloa ja ommella.
Käsitöitä ja valokuvausta. Satunnaisia mietteitä maailman menosta.
Kaikkea käsitöihini liittyvää: neuleita, virkkauksia, ristipistotöitä, ompeluksia... ja kaikenlaista elämää käsitöiden ohella. :)
Käsitöitä laidasta laitaan. Koko reilun 40 ikävuoden ajan käsitöitä on tehty. Ensimmäinen muistikuva on kolmivärisestä liivistä, jonka virkkasin joskus ala-aste ikäisenä. Kamalaa lankaa ja äiti sai tehdä puolet.
Intohimoisen käsillätekijän kättentöitä. Neulomista, ompelua, askartelua, koruja ja juttuja kauniista asioista.
kaikenlaista käsityöhön ja kissoihin liittyvää höpinää
Täällä mää neulon,ompelen, teen kortteja, puhun koirista, sisustuksesta ja milloin mistäkin
Lankasydän-blogin aiheina ovat neulominen, ompelu ja askartelu ja niiden mukana tulevat ohjeet tai ainakin viittaus niihin.
Kaksi kaverusta lankakerien lumoissa.
Intohimona neulominen, langan värjäys ja käsityöt
neuleisiin ja lankakeriin hullaantunut Kardemumma neuloo ja tekee käsitöitä
Hätäisesti kolmekymppinen käsityöopettajaopiskelija kirjoittaa, kuinkas ollakaan, käsitöistä. Sydäntä lähellä ovat neulonta ja ompelu, mutta toki mukaan mahtuu muitakin tekniikoita. Silloin tällöin askel harhautuu sekä valokuvauksen maailmaan että muihin harrastuksiin.
Hätäisesti kolmekymppinen käsityöopettajaopiskelija kirjoittaa, kuinkas ollakaan, käsitöistä. Sydäntä lähellä ovat neulonta ja ompelu, mutta toki mukaan mahtuu muitakin tekniikoita. Silloin tällöin askel harhautuu sekä valokuvauksen maailmaan että muihin harrastuksiin.
Maalla asuvan suurperheen kotiäidin itsekäs tapa viettää omaa aikaa kaiken melskeen keskellä: käsityöt (neulonta, kirjonta ja virkkaus), puutarha (rikkaruohoa kasvava unelma) ja netti.
Siskoksilla on ihan vain pari aika kivaa käsityöprojektia kesken...
Tässä blogissa innokas kolmikymppinen käsitöiden harrastaja ja sisustusintoilija opettelee, kokeilee ja kehittää eri tekniikoin kaikenlaisia tekeleitä. Joskus myös omasta mielestään onnistuu tuotoksissaan. Blogissa on myös vinkkejä itselle mieluisista materiaaleista, verkkokaupoista, tekniikoista jne. Tervetuloa piipahtamaan!