Neljä vuodenaikaa
Blogi käsitöistä, laihduttamisesta, valokuvaamisesta ja elämästä.
Avainsanaan kuuluu 1353 blogia.
Blogi käsitöistä, laihduttamisesta, valokuvaamisesta ja elämästä.
Epätervettä syömistä ja "sen" rajan etsimistä. Treenaamista ja väsymyksen ihmettelyä, sarkasmia, itseironiaa ja kaikkea aivan turhaa. Loppuelämän projekti. Haaveissa jotain parempaa, tai edes siedettävää.
Lappilaisen tytön pitämä blogi elämästä. Hän haluaa viimein olla se, mistä on haaveillut jo kauan ja juoksee kilpaa ajan kanssa.
20-vuotias nuori nainen kirjoittaa muodista, elokuvista, musiikista ja elämästään. Ottaa valokuvia, leipoo, laittaa ruokaa, ompelee ja shoppailee yli varojensa. Tervetuloa!
STRONG IS THE NEW SKINNY!!
29 vuotias nainen yrittää saada selän kuntoon ja liikunnan osaksi elämää! Mukana ahkerasti lenkkeilee myös Suomenlapinkoira Pentti. =)
Lapsettomuudesta, lapsettomuushoidoista ja niihin liittyvistä tunteista ja kokemuksista. 32-vuotias nainen tasapainoilee poliklinikan, töiden, opiskelun ja kuntosalin välillä. Laihdutusprojektikin kesken. Haaveena kauan odotettu esikoinen pihlajapuun katveeseen.
Pian 18 vuotias tyttönen, joka taistelee ahdistuksen kanssa. Matka kohti pienempää ja kevyempää elämää, kova halu päästä takaisin painoon jossa aikoinaan oli. Elämää kaloreiden ja liikunnan keskellä.
Laihdutus takana ja nyt sitten kohti uusia haasteita, eli kroppa timmiin kuntoon.
Blogini pyörii matkailuopintojeni ympärillä ja mukana tulee terveelliset elämäntavat, laihdutus ja kaikki hurjat seikkailut ympäri maailmaa :)
tytön bloggausta laihdutuksesta ja laihdutusleikkaukseen valmistautumisesta :)
Muodista kiinnostuneen tytön elämää kuvin ja sanoin. Haaveena malliksi tuleminen ja tavoitteena oman tyylin löytäminen. Arkea, vegeruokaa, tyyliä ja matkustelua. Kurkkaa ihmeessä!
Painon pudotusta ja -hallintaa normaalipainon sisällä. Tavoitteena timmi, urheilullinen vartalo. Mukaan mahtuu paitsi ruokavaliota ja liikuntaa myös elämän pieniä iloja. Matkalla mukana kulkevat mittanauhan ja vaa'n lisäksi myös kuvat, jotka kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Tervetuloa mukaan :)
Laihdutuspilleri.net on laihdutuksen lisävalmisteiden infosivusto, joka keskittyy laihdutuspillereihin.
Tyttö joka jumaloi kauniita kenkiä, rakastaa perhettään, koiraansa, ystäviään, muotia, kosmetiikkaa, nukkumista, matkustelua, laiskottelua, ja inhoaa palelemista, aikaisia heräämisiä ja pelästymistä kirjoittaa itseään kiinnostavista asioista.
Tahtotilassa karistetaan vuoden 2012 aikana pois ylimääräiset kymmenen kiloa läskiä, syödään hyvää ja ravinteikasta ruokaa ja metsästetään liikuntakärpästä.
Abc dieetillä lähdetään ja katsotaan mihin päädytään!
Nuoren naisen tsemppausta kolme kuukautta ennen puolimaratonia. Muutaman kilon pudotusta siinä sivulla, mutta ydinkysymys jännittää; Yllänkö alle kahden tunnin aikatavoitteeseeni?