Avainsanaan kuuluu 619 blogia.
Eräänä aamuna FatFairy tajusi painavansa enemmän kuin paljon pidempi miehensä. Siihen järkytykseen auttoi vain blogin perustaminen ja asian huutaminen koko maailmalle. Tukea ja kannustusta toivotaan!
Nuoren naisen blogi, joka kertoo 12 viikon kuntokuurista :) Tavoitteena siis reilu vatsan hoikennus! Tarinaa tulee varmasti myös kengistä, kauneudesta ja muista naisten jutuista.
18-vuotias tyttö purkaa elämäänsä ja laihduttaa.
Nuoren naisen elämää laihdutuksen keskellä, ihmisuhdeongelmia, rakkautta ja unelmien tavoittelua. Kukapa meistä ei haluaisi olla täydellinen - mutta täydellisyyteen vaaditaan myös virheitä.
Blogi 22-vuotiaan nuoren naisen taistelusta tuntea itsensä laihaksi ensimmäistä kertaa elämässään.
Blogi nuoren naisen laihdutusurakasta. Liity matkaan :)
Laihdutusblogi jossa nuori nainen laihduttaa puolen vuoden aikana tavoitteeseensa!
15 viikkoa laihdutan Wanhojen tansseihin niin paljon kuin irti lähtee!
36 -vuotias alanvaihtaja eli nykyisin fysioterapian opiskelija, joka aikansa kuluksi on sotkeutunut myös henkilökohtaiseen valmennukseen ja treenaa siinä sivussa vielä itseään elämänsä kuntoon.
Entinen normaalipainoinen, nykyinen lihava tahtoo takaisin parin vuoden takaiseen vaatekokoonsa muuttamalla liikunta- ja ruokailutottumuksiaan. Tavoitteena muuttaa elämäntavat pysyvästi
Uusi maa. Uusi kaupunki. Uusi koulu. Uusi asunto. Uudet ihmiset... Uusi seikkailu! Tervetuloa Tallinnaan!
Hei, olen Pearl ja olen päättänyt laihtua! Päätöksen takana on liian monta vuotta kasvavaa painoa ja mahamakkaroiden piilottelua. Tervetuloa seuraamaan pian 20-vuotiaan naisenalun laihdutusblogia.
Tervetuloa seuraamaan 16 vuotiaan, lukiota aloittelevan tytön bloggaamista, missä käydään läpi kaikki laihdutuksesta ihmissuhteisiin ja takaisin.
Laihdutus takana ja nyt sitten kohti uusia haasteita, eli kroppa timmiin kuntoon.
Reilu parikymppinen ns. normaali nainen, joka kokee olevansa kaikkea muuta kuin normaali ja riittävä itselleen tai muille. Yrityksenä löytää sitä jotakin itsestään ja laihtua muutamia kiloja siinä samalla.
sairastuminen vaskuliitti wegenerin granutomaloosiin, ylipainoa rutosti ja kaksisuuntainen mielialahäiriö, millaista elämäni on? Kyynikko kirjoittelee sitä ja tätä. Elämän pieniä iloja tai sitten vaikka suruja.
Laihdutuspäiväkirja. Viimeinen.