Avainsanaan kuuluu 9 blogia.
Olipa kerran pieni tyttö, joka eli pumpulissa auringonkukkametsässä, kunnes tajusi, että kaikki asiat ympärillä olivat valhetta. Hän etsi vastauksia, kunnes löysi niitä. Etsintämatkalla hän uupui, mutta parani. Hän jatkaa itsensä eheyttämistä tämän blogin sivuilla.
Perinteisiä, kristillisiä arvoja kannattava ja kantaa ottava blogi. Tavoitteena seisoa muurin aukossa ja herätellä Suomen kansaa!
Masentuneen ja läheisriippuvaisen 21-vuotiaan naisenalun blogi. Käsittelee mm. alkoholismia, LR-persoonallisuutta, masennusta ja ahdistusta minun ja muidenkin näkökulmasta.
40 vuotta ja 4 vuotta selibaattia. Kuinka mies voi tuntea itsensä mieheksi. Kuinka rehellinen suomalainen voi olla kulttuurin kaksijakoisten ihanteiden varjossa. Mitä on suomalaisuus. Kuinka murskaavaa on suomalainen tunneköyhyyteen valmistava kasvatus. Mistä voimaa olla erilainen. Mitä on naisten emotionaalinen väkivalta. Mitä on naistenlehdissä hyväksytty henkinen väkivalta. Onko rehellisyys uhka. Sinulle. Minulle. Hänelle.
Elämää, kuplissa tai kuplilla, pirskahtelevaa iloa ja paksua surusumua. Lapsia, sairauksia, shamppanjaa, rakkautta. Lähinnä sitä kuplien sisältä kurkistelua ja varovaista elämän haistelua.
Aikuinen teinityttö etsii itseään ja opettelee olemaan aikuisiksi. Matkalla mukana kulkevat ahdistus, alkoholi, saamattomuus, läheisriippuvuus, lahkolle uhrattu lapsuus, puolison sairaus ja äidin horjunut mielenterveys. Eteenpäin mennään silti pilke silmäkulmassa ja menneistä oppien!
Kirjoitan sidoksistani ja äitinä ja tyttärenä olemisesta. Tämä on vaikeaa. Tekstiä tulee kovin vähän kerrallaan.
Oman elämäni blogi. Arkea, surua, iloa, rakkautta, yksinäisyyttä, käsitöitä, kuvia, kääpiökoira, kissa, sairaanhoitaja. Rehellinen blogi aroistakin asioista.