Avainsanaan kuuluu 49 blogia.
26-vuotiaan lääkisopiskelijan pohdintoja opiskelusta, vaatteista, matkustelusta, urheilusta ja kaikesta, mitä elämä eteen heittää. Ripaus hömppää pitää arkihuolet loitolla;)
Blogia kirjoittelee parikymppinen opiskelija, joka rakastaa korkeita korkoja, söpöjä meikkiputeleita sekä kaikkea kaunista. Toivon blogin olevan minulle pieni pakopaikka hektisen arjen keskellä. Blogissani kertoilen lähinnä minulle tärkeistä asioista sekä stressailen ja menetän moneen kertaan hermoni tulevan lääketieteen pääsykokeen parissa.
Opiskelen Uppsalan yliopistossa luonnontieteiden perusvuotta ja tutustun samalla kaupungin "kulttimaiseen" opiskelijaelämään siinä missä ehdin. Kirjoitan oikeastaan kaikesta muusta paitsi muodista:D Syksyllä alkavat luultavasti proviisorin opinnot, tähtäimessä kuitenkin lääkis/eläinlääkis.
Blogi lääketieteelliseen pyrkijöille. Blogissa lääketieteen opiskelijat ja Valmennuskeskuksen kurssipäällikkö kertovat alan opiskelusta ja pääsykokeista.
Kolmeakymppiä lähestyvä pienen tytön äiti, vuoden sisään valmis lääkäri ja kohta myös uudemman kerran ulkosuomalainen. Ajatuksia elämästä, opinnoista, kaksikulttuurisista perheistä ja tulevasta kotimaasta.
Tiukkaa settiä, joskus vähän löysääkin. Kirjoittaja toimii koulunkäyntiavustajana ja sijaisena helsinkiläisessä yhteiskoulussa. Tavoitteena ovat myös TEAK tahi lääketieteellinen tiedekunta, kumpaan nyt ovet ensimmäisenä aukeavat, ja katsotaan siitä sitten... paljon on työtä edessä vielä! Anyway, tekstiä kevyen vakavasti niin arjen sattumuksista kuin juhlan humustakin.
25-vuotias loppusilausta vaille valmis lääkäri odottaa esikoistaan ja äitiyslomansa alkua, huomioi ympäristöään ja yrittää kompensoida päivittäiset ketutuksen aiheensa ajattelemalla sinisiä ajatuksia.
Pohjalainen Itä-Suomessa opintojen perässä. Lifestyleblogi, joka sisältää juttuja lääkisopinnoista, leipomisesta, neulomisesta, pukeutumisesta, luonnonkosmetiikasta ja elämästäni ylipääätään. Välillä kevyemmin, toisinaan ajatuksen kanssa.
27-vuotias kahden lapsen äiti lukee lääketieteellisen pääsykokeeseen ja kirjoittaa tsemppiblogia.
Mää oon Katariina 21v, kotoisin Oulusta mutta asun Turussa vuoden 2011 syksystä vuoden 2012 kevääseen. Blogini on päiväkirjatyylinen sekamelska, jota kirjoittelen lääkiksen pääsykokeisiin lukemisen vastapainoksi. Kuulumisien lisäksi blogistani löytyy juttuja minua kiinnostavista asioista, kuten matkailusta, urheilusta ja pukeutumisesta.
30-vuotias insinööriksi opiskellut nainen haluaa vaihtaa ammattia heränneestä kiinnostuksesta lääketiedettä kohtaan.Lifestyleblogi joka sisältää asioita omista favorite jutuista kuten käsitöistä, ruokavaliosta,painonpudottamisesta,opiskelusta, ekologisuudesta sekä muista ihanista asioita.
Ensimmäisen vuoden lääkisopiskelija kirjoittaa opinnoista, hyvästä ruuasta, matkustelusta ja kaikesta muusta mitä päässä liikkuu.
Olen hammaslääketieteen opiskelija Oulusta. Kirjoittelen opiskelusta ja hammaslääkäriksi kasvamisesta. Juttua myös yleisesti Oulun lääkiksestä ja pääsykokeisiin valmistautumisesta. Vinkkejä ja motivaatiota kouluun hakeutuville.
20-jotain tyttö kirjoittelee elämästä yleensä ja siinä sivussa koittaa lukea hullunlailla lääkiksen pääsykokeisiin.
kirjoituksia lääkisopinnoista, elämästä, matkoista maailman ääriin, teehetkistä kynttilän valossa, raidallisista sukkahousuista, häistä ja muista pienistä ja isoista jutuista. toisinaan pelkkää aivojen tyhjennystä.
22-vuotias tyttö jonka elämässä tapahtuu suuria muutoksia juuri nyt. Pääkaupunkiseudulta Kuopioon muutto, oma asunto ja lääketieteen opiskelujen aloittaminen. Kaikki hurjan jännää ja pakko päästä purkamaan. Tarinaa elämästä.
Lääketieteelliseen pyrkivän yliopisto-opiskelijan kirjoitelmia.