Avainsanaan kuuluu 328 blogia.
Kaikenlaista piirtämisestä, pyrografiasta, puutöistä, kuvituksesta ja keräilemisestä.
Juuri uudistunut sivusto, joka on vielä keskeneräinen. Ei vielä oikeastaan blogimainen, sillä sisältö vielä hetken aikaa staattista. Myöhemmin tulossa uutta dynaamista sisältöä RSS-syötteineen.
hpy'n kolmosblogi
Alkuunsa tämä oli vuoden 2009-NaNoWriMo kilpailuun tarkoitettu kirjoitusmesta ja yritin samaa sitten myös vuonns 2010, mutten osaa kirjottaa! :DD. Nykyään täällä sitten esiintyy tämmöinen sims-tarina ystävästäni Minnasta :D.
Kuvablogi
Tutustu blogiini ja sivuston www.kozikowska.com.pl Löydät minun uusimmat kuvat sekä työ sisustus. Olet lämpimästi tervetullut Anne
Ihan normaalia, hieman kiireistä, vuonna 1993 syntyneen tytön elämää, joka rakastaa tanssimista ja pitää kaikesta muusta liikunnasta/urheilusta monessa muodossa. Kuviakuviakuvia, niistä tykkään!
"Olemattoman kielitaidon vuoksi lähes tai täysin käsittämätön tuotos." Tämä lause entisen ruotsinkielen lehtorini aineenkirjoituksen arvostelutaulukosta on omiaan kuvaamaan sekä itseäni, elämääni että blogiani.
Amerikkalaistunut suomalainen kirjailee ravitapahtumista jenkkilässä ja kuvaileekin silloin tälloin. Muutakin hauskaa kun siltä tuntuu!
Kosmetiikkablogi nuoren naisen pitämänä. Rehellisiä tuote-arvosteluja, vinkkejä, avoin uusille ehdotuksille. Kuvia tuotteista joita olen itse kokeillut.
Blogissa on kaikennäköistä. En ole kategorisoinut blogiani mitenkään, koska siellä on kaikkea!
18-vuotias tyttö pohdiskelee, turinoi, valokuvaa, matkustelee ja kirjoittelee vähän kaikesta. Monta tärkeää asiaa, joten aihepiiri on laaja~~~
I like food, booze and my friends - that's what I'm writing about. Lots of pictures, and lots of rage.
Mietteitä ja ajatuksia asenteella
14 vuotias erilainen nuori kirjoittaa omista päivistään, ystävistään ja elämästään 8)