peuranemma
Imatralla asustelevan kuvataideopiskelijan blogi. Taidetta ja yleistä avautumista.
Avainsanaan kuuluu 239 blogia.
Imatralla asustelevan kuvataideopiskelijan blogi. Taidetta ja yleistä avautumista.
Enimmäkseen skräppäystä.
Pöytälaatikkotaidejulkaisu.
Sisältää Petri Fills´n sarjakuvia ja kuvataiteisiin liittyviä kuvia.
Sarjakuvablogin ja luonnoskirjan kammottava yhteensulautuma, vapise kansa.
Tämä on Simo Korhosen Kuvataide päiväkirja. Sivu kertoo tulevista näyttelyistä ja Ateljeen värikäistä tapahtumista.
blogissa kerron taidekouluopinoistani
17,73 vuotiaan pikkukaupungin kasvatin seikkailut arjessa ja sen ulkopuolella. Satunnaista kertoilua elämästä, sen kulmakivistä ja niistä selviämisestä.
Promoting Changes -blogi seuraa saman nimisen näyttelyn valmistelua ja toteuttamista Tampereelle ja Saksaan Dortmundiin.
Galleria Huuto, taiteilijoiden ylläpitämä vapaampi tila taiteelle, on ollut olemassa marraskuusta 2002 asti. Tämä vuosi on juhlavuosi, ja sen kunniaksi tämän blogin tarkoitus on käsitellä sekä Huudon näyttelytiloissa esillä olevia näyttelyjä ja taiteilijoita sekä Huudon taiteilijajäseniä ja heidän toimintaansa.
Sarjakuvaa touhuistani lähinnä..
Blogissa pohditaan kulttuuri- ja taidealan ammattilaisten arkea sekä toimeentulo- ja ammatinharjoittamismahdollisuuksia nykypäivän Suomessa. Erityisesti epäkohdat ovat tapetilla. Samalla mietitään myös kulttuurin merkitystä ja arvoa. Ja toki mukaan mahtuu myös kirjoittajan omia kokemuksia.
Kuvataideluokan kuulumisia
rahinaa -blogkustantamo. ainut kustantamo joka julkaisee tekstejäni. ei tunnu missään.
Rakel Liekki - Art Blog
Riiko Sakkinen on suomalainen Espanjassa asuva kuvataiteilja, joka kertoo blogissaan taiteestaan, sen tekemisestä ja sen taustoista, sekä analysoi mm. globalisaatiota, migraatioita ja fast foodia. Blogi on englanninkielinen.
Olen graafinen suunnittelija, joka opiskeli helmikuuhun 2010 saakka vuoden verran vaihto-oppilaana Tokion liepeillä Japanissa. Blogini pureutuu erilaiseen arkeen eksoottisessa kanjimerkkien maassa ja kertoo käytännön kokemusten kautta vaihto-opiskelusta, Japanin matkailusta, kulttuurista sekä siinä sivussa graafisesta suunnittelusta ja designista Nousevan Auringon maassa. Vaihdon jälkeen tuskailen paluun aiheuttaman kulttuurishokin kourissa ja haaveilen seuraavasta Japanin valloituksestani.
pirullista piittinikkiä