Ampiaispesä
Sesonkiaikaista jutustelua: kesällä puutarha, talvella kädentaidot
Avainsanaan kuuluu 169 blogia.
Sesonkiaikaista jutustelua: kesällä puutarha, talvella kädentaidot
Kirjoittelen tuohon blogiin hiljattain startanneesta chiliharrastuksestani, hieman muista kasveista, koirastani Hertasta ja maailmanmenosta muutenkin.
Blogi käsitöistä ja niiden tekemisestä sekä myymisestä.
Käsitöitä ja tuunausta, ihmettelyä ja ihastusta.
Blogissa esitellään eri tekniikoin toteutettuja käsitöitä. Painopisteenä ekologiset käsityöt, kierrätysmateriaalien hyödyntäminen, sekä käytettyjen esineiden ja tekstiilien tuunaaminen erilaisin käsityötekniikoin.
Tylsiä jorinoita tylsästä elämästäni.
Nuori aikuinen sisustustekstiilialan opiskelija julkaisee omia tuotoksiaan. Fantasiaa, satua, pakoa todesta.
Kertomusta suomenlapinkoiranpennun kotiutumisesta, kasvamisesta ja kouluttamisesta tokoon ja agilityyn. Mukaan mahtuu myös tarinaa kissoista, kutomisesta ja musiikista.
Vanhassa talossa asuvan isohkon perheen äidin käsitöitä ja muita tuotoksia aika ajoin vaihtuvan villityksen ja fiiliksen mukaan.
Nuori neiti neuloo, lipittää teetä ja leipoo.
Räpeltää, ropeltaa, ährää, sährää, joskus itkee, usein nauraa, ja silloin tällöin karkeloi.
Neulontapainotteinen blogi, jossa sivutaan välillä myös muuta elämää. Varsinaisten käsitöiden lisäksi ajankohtaisia puhutaan käsitöihin liittyvisä televisio-ohjelmista, kaupoista, lehdistä jne. :)
Käsitöitä ja arjen ihanuuksia.
Kangaspuilla kutomisen ihanuus, sanoin ja kuvin. Seuraa kutomisiani loimen luomisesta, kuteiden metsästyksestä ja ihastele lopulta valmista aarretta.
Muotoilunopiskelijan käsitöitä omaan tyyliin tehtynä. Jos pidät vain maanläheisistä väreistä, ei kannata vaivautua tutustumaan.
Jauhojen pölinää ja helmien helinää, rakkaudesta leivontaan ja käsitöihin.
Pääasiassa harrastamaani virkkausta ja kutomista käsittelevä blogi. Päivitän blogia usein.