Katjun kannoilla
Käsitöitä ja matkailua
Avainsanaan kuuluu 163 blogia.
Käsitöitä ja matkailua
Blogi sisältää kaikenlaista käsillä tekemiseen liittyvää, kuten kutomista, virkkaamista, askartelua ja valokuvauksen opettelua.
Ohjeita ja inspiraatiota askartelijoille, virkkaajille, neulojille ja muille käsityöläisille!
Käsityöt, lähinnä kutominen ja virkkaaminen ovat rakas harrastukseni, välillä jopa pakkomielteeni.
Lukiolaisen tuotoksia(mitä opiskelulta ehtii). Käsityöt, koirat, piirtäminen, massat, valokuvaus ja itse tekeminen ja kokeileminen ovat tämän blogin perusta. :)
Lähinnä juttua ja valokuvia meidän pienen perheen tapahtumista kuvien kera. Aiheina blogissa arkipäivän askareet ja paljon valokuvia. Myös mm. koirat, kanit, huopatyöt, sisustus ja ruoka pyörivät aihepiireinä.
Kaikenlaisia käsitöitä, viherpeukalointia.
Olen 18-vuotias tyttö, joka rakastaa muun muassa piirtämistä, kirjoittamista, leipomista ja kissanpentuja.
Italiassa asusteleva làhes kolmekymppinen kahden lapsen àiti ja yhden miehen vaimo kirjoittelee elàmàstààn ulkosuomalaisena ja raapustaa muutakin mitä mieleen kullakin hetkellà pàlkàhtàà. Blogi on oma muistioni kaikesta mahdollisesta mità on tehnytkààn ja milloin, se on myòs reseptikirjani ja tietenkin ihana ihana harrastus. Kommentit ovat aina tervetulleita :D
Rintamamiestalon asukki.Tekee haaveistaan totta, kokkaa,leipoo,kutoo ja tuunaa sen minkä kerkiää. Lapsien (omien ja hoitolasten) sekä miehen säestyksellä.
Lankasydän-blogin aiheina ovat neulominen, ompelu ja askartelu ja niiden mukana tulevat ohjeet tai ainakin viittaus niihin.
Iltakutojan päiväkirja =P
Kohta 35v kahden teinin ja yhden vaippaikäisen lapsen äippä neuloo yms.
Porilaisen 53-vuotiaan käsityönopettajan elämää! Asun kissan kanssa pellon ja metsän kupeessa. Pidän luonnosta ja käsitöiden tekemisestä. Jaksan niitä harrastaa myös vapaa-aikana, vaikka opetan käsitöitä peruskoulussa luokille 4-9.
Pääsääntöisesti käsityöblogi
Ideoita ja inspiraatioita. Omia tai bongattuja. Ideaspotting blog, just for the heck of it.
Käsityö- ja leivontablogi.
Blogi neulonnasta... ja omasta elämästä... Ruotsiksi enimmäkseen.