Käsikirjoituksista, vaistolla
Kustannustoimittajan kynäelmiä käsikirjoituksista, kirjoittamisesta ja julkaisemisesta. Ei niin ilmeisiä näkökulmia kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen, ajattelua itsestään selvyyksien murtumakohdissa.
Avainsanaan kuuluu 7 blogia.
Kustannustoimittajan kynäelmiä käsikirjoituksista, kirjoittamisesta ja julkaisemisesta. Ei niin ilmeisiä näkökulmia kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen, ajattelua itsestään selvyyksien murtumakohdissa.
Kirjablogi lukemistani kirjoista.
Amsterdamissa asuva Maija Haavisto on kirjoittanut työkseen jo vuosien ajan, kaikkea musiikkiarvosteluista lääketieteellisiin tietokirjoihin. Hänen esikoisromaaninsa Marian ilmestyskirja ilmestyi lokakuussa 2011. Maijan ilmestykset käsittelee kirjoittamisen ja kirjojen lisäksi myös aiheita, joista yleensä ollaan hiljaa. Ajoittain saatetaan törmätä myös runoihin, novelleihin ja kirja-arvosteluihinkin, ehkä myös tarinoihin arjesta Hollannissa.
Kirjoitan kokemuksiani ja mielipiteitäni kulttuurista, taiteesta ja kiinnostavista paikoista. Olen 29-vuotias helsinkiläinen nainen ja katselen maailmaa sateenkaarenväristen lasien läpi.
Mitä hittoa kirja-alalla oikein on tekeillä?
Mitä mediabisneksessä tapahtuu? kuka, mitä ja miksi? Kustannusalan murros ja asioiden taustat. Isoja ja pieniä juttuja mediatoimialalta ja sen vierestä.