Arkipäivän ajatukset ja kootut kertomukset
Arkipäivän ajatukset ja kootut kertomukset aiheista, jotka koskettavat minua.
Avainsanaan kuuluu 11 blogia.
Arkipäivän ajatukset ja kootut kertomukset aiheista, jotka koskettavat minua.
Blogini on päiväkirja ja dokumentti kansainvälisestä vierailusta ja myös matkakertomus ystävyydestä, joka kestää yli ajan ja etäisyyden vaikka toista ei ole ehkä koskaan nähnyt kasvokkain tai vain hetken ajan.
Gregoriaanista laulua esittävä kahdeksan henkinen lauluryhmä.
Blogi kertoo erään anonyymin pohjoissuomalaisen kuoron seikkailuista ja kommelluksista akateemisessa maailmassa ja muualla.
Vantaan kamarikuoron blogi, jossa laulajat kirjoittavat musiikista, teoksista, harjoituksista, huonosta huumorista ja kuoroelämästä ylipäätään.
Tervetuloa lauluntekijän lautatarhalle, kansanmuusikon kaatopaikalle, taiteilijan taivaanpankolle. Tällä alueella limat liikkuu, rappaukset rapisee, vintillä pimenee ja kiska menee kiinni. Liikkuminen omalla vastuulla!
Muotia, sisustusta, matkailua sekä kaikkea muuta tärkeää ja vähemmän tärkeää.
Kaksi Turkulaisopiskelijaa kirjoittavat musiikista - bändeistä, keikoista, teksteistä, musavideoista ja omasta laulamisesta sun muusta.
Slavonic Tractor on pieni mutta äänekäs naiskuoro, joka perustettiin Turussa vuonna 2004. Kimmokkeen kuorolle antoi bulgarialainen naiskuorolaulu, jonka kutkuttavat harmoniat ja hienostelematon äänenmuodostus lumosivat pienen joukon entisiä kuorokavereita. Blogissa kerrotaan palkitun kuoron viimeisimmät edesottamukset.
Tilkkutöitä, kutimia(neuleita) ja ensiaskeleita helmien parissa. Välllä mökkeilyä ja ehkä joskus kuorojuttujakin.