Unelmia terveellisestä elämästä
Blogin kirjoittaja karppaa, käy spinningissä, juoksee meren rannassa, nostaa painoja punttisalilla ja joskus ihmettelee vaatekaapissa salaperäisesti suurentuvia vaatteitaan.
Avainsanaan kuuluu 499 blogia.
Blogin kirjoittaja karppaa, käy spinningissä, juoksee meren rannassa, nostaa painoja punttisalilla ja joskus ihmettelee vaatekaapissa salaperäisesti suurentuvia vaatteitaan.
Alunperin oli tarkoitus laihduttaa vuoden 2011 loppuun mennessä, 178 päivässä, 13 kiloa. Lihoin 5 kiloa ja päätin vain laihduttaa. 12 kiloa lähtenyt, 7 jäljellä!
Kurkistus fitnesstytön arkeen ja välillä ehkä jopa juhlaankin!
Olen 26-vuotias nainen joka on aina inhonnut juoksemista. Siis todella inhonnut. Lenkkeily olisi kuitenkin teoriassa hauskaa, tehokasta ja hyödyllistä, eli olen päättänyt antaa sille vielä yhden mahdollisuuden. Tällä kertaa suunnitelmallisen treenaamisen & tämän blogin avulla. Tervetuloa mukaan seuraamaan hikistä koitosta.
Entinen ikuinen laihduttaja elää terveemmin ja paremmin nautiskellen oikeasta ruoasta ja jättää hyvästit epäruoalle.
Asioita joita tapahtuu elämässäni. Vaatteita, kirppislöytöjä, elokuvia, valokuvia, luontoa, matkailua ja haaveilua. Ihan kaikke ja vaikka mitä.
Chanelilta tuoksuva wannabe-luolamies, joka syö leivistä päälliset ja pastasta kastikkeet. Juustoaddikti vege yrittää olla egon sijasta eko, tahtoo isomman pavun sekä pyrkii tasapainoon mielen, ruumiin ja maailman kanssa.
Blogi kertoo suomalaisesta sairaanhoitajasta, joka muutti perheineen Pohjois-Norjaan miehensä töiden perässä. Päivittäisestä selviytymisestä uudessa kotimaassa. Retkeilyä, kalastusta ja ihan normaalia perhe-elämää:)
Mappe muutti elämänsä suunnan laiskasta sohvaperunasta kuntosalilla hikoilevaksi, urheilullisesta ja lihaksikkaasta kropasta haaveilevaksi pienen tytön äidiksi. Blogissa tarinaa salitreenistä ja laihdutuksesta.
digiaikainen isä
Kuntoilua ja kahvakuulaurheilua (Girevoy Sport), kahvia ja suklaata
23-vuotias tyttönen, joka tuskailee kilojensa kanssa ja höpöttelee siinä sivussa elämänsä iloista ja suruista.
Tanssia n.10 vuotta harrastanut nuori neito Jyväskylästä. Viimeisin tanssikokemus Lontoosta. Aloitin pienenä baletilla ja tällä hetkellä keskityn show ja street tanssiin, sekä fusion funkiin. Blogi keskittyy tanssiin, musiikkiin ja muuhunkin treenaamiseen.
-93 syntyneen media-assistentiksi opiskelevan tytön elämää. Blogissa voitte lukea ajatuksiani tyylistä, valokuvaamisesta ja kaikesta muusta jännittävästä.
liikunta ja -painonpudotusblogi
I am a law student from Helsinki, Finland, who also loves fashion, traveling, reading, beautiful things and having fun ;) Check out also Materialgal's closet where you can shop my closet :)
Mitä tapahtuu jos onnistuu välttelemään useamman vuoden terveellisiä elämäntapoja? Liikaa toimistotyötä, liikkumattomuus, liian vähän unta, huonolaatuista ruokaa ja paljon karkkia. Noilla elämäntavoilla nuori nainen päätyy nopeasti melko huonoon kuntoon ja onnistuu kasvattamaan pelastusrenkaan vyötärölleen. Täältä pohjalta ei ole muuta tietä kuin tie ylöspäin.
sanoille leikkimistä ja ympäristön havainnointia omasta ikkunasta ja toisten blogeista
En näe itsessäni mitään hyvää, enkä usko ansaitsevani mitään hyvää. Tavoitteeni on nähdä elämäni uudessa valossa kun kirjoitan tätä blogia ja toivon näkeväni itsessäni jotain hyvää.