Täysillä!
Täysillä! kertoo miten kohta kolmekympinen järkeistää liikkumistaan. Kaikki ohjeet jotka olet aina jättänyt huomioimatta järkevästä liikkumisesta otetaankin nyt tosissaan. Miten miehen käy?
Avainsanaan kuuluu 499 blogia.
Täysillä! kertoo miten kohta kolmekympinen järkeistää liikkumistaan. Kaikki ohjeet jotka olet aina jättänyt huomioimatta järkevästä liikkumisesta otetaankin nyt tosissaan. Miten miehen käy?
Työssäkäyvä perheenäiti murtaa jalkansa ja joutuu kahdeksi kuukaudeksi kotilomille. Kuinkas sitten kävikään? Tämä blogi on tervehtymiskertomus matkalla takaisin aktiiviliikkujaksi.
Matkalla Sisustajaksi. Millainen ammatti on sisustaja ja mitä siihen kuuluu? kysymyksiä, vastauksia, unelmia ja vähän muutakin elämää.
Elämäntavat remonttiin; uudenvuodenlupauksia roppakaupalla, sekä raportointia niiden pitämisestä ja mitä todennäköisimmin myös rikkomisesta. Inhorealismia, ei turhaa niponipotusta.
Terveys on jokaisen ihmisen perusoikeus ja arkinen asia. Tietoa ja vinkkejä terveyteen liittyviin asioihin. Mukana vahvasti tärkeät elementit eli kuntoilu ja ruoka, erityisesti puhdas, luomu.
Urheilua rakastava, silloin tällöin epäterveellisempään ruokaan, hienoihin kenkiin ja ennen kaikkea laukkuihin retkahteleva neiti Tampereelta. Ei oikein tiedä mitä kropaltaan tahtoo, mutta treenaa silti. :)
Kaksi epäurheilullista lukiolaistyttöä hölkkää kävelemisen sijasta koneelta jääkaapille - ja ehkä vähän pidemmällekin. Kaloreita ei lasketa, kunhan vaan kuntoillaan ja pidetään hauskaa!
21 vuotiaan neitosen arkielämää: kamppaillen syömishäiriötä ja masennusta vastaan, uudessa kaupungissa: tavoittelee parempaa tulevaisuutta.
21-vuotiaan tytön elämänmuutosblogi, tavoitteena osallistua 2013-vuoden fitnessmallikilpailuihin. Ennen ja jälkeen-kuvia viikon/kahden välein, ruoka-asioita, treenijuttuja, tsemppausta ja asian viemistä suurimmille markkinoille. Hyvinvointia, rakastamista. Itseluottamuksen nostamista, tästä tämä lähtee!
Ylipainoinen 17-vuotias tyttö Etelä-Suomesta on vihdoin päättänyt ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa perusteellinen kuntoremontin ja laihduttaa rantakuntoon 2012. Tavoitteena terveellisempi & onnellisempi elämä ja saada pudotettua 30 kiloa heinäkuuhun mennessä.
Projektina parempi elämä. Timmimpi kroppa, (vielä) kauniimpi asunto, tyylikkäämpi ulkoasu, parempi työpaikka... Tuin elämää pinnallisemmalta puolelta katsottuna.
Päälle parikymppinen, mutta alle kolmekymppinen nainen näpyttelee toimittajan duunin välissä myös blogia. Aiheina kaikki omaa elämääni koskettava: ihmissuhteet, shoppailu, treeni ja se ikuinen duuni. Välissä pohditaan omia valintoja, kasvisruokailun uudelleen aloittamista ja politiikan saralla aktivoitumista. Hömppää ja vakavia juttuja.
Opiskelijatytön kirjoituksia arjen vaikeuksista ja onnistumisista. Yritän tavoitella elämäniloa ja onnellisuutta täydellisen vartalon kautta, mutta vain ruoka tuo elämääni turvaa ja lohtua.
Blogini kertoo minusta ja päivistäni. Tsekkaathan tyylipostaukset ja kaiken muunkin(: Vastaathan kyselyyn ja kommentoithan??? Jos sinua kiinnostaa minä tai minun elämäni, alathan lukijaksi ja annat blogilleni +1 ??? Kiitos jos sinua kiinnostaa minun elämäni(: -GirlS
Terveys kuntoon lukemalla ruokavalioista ja kuntoilusta!
19-vuotias tyttö virnuilee hikirääkissä ja unohtaa ympäröivän maailman tanssiessa. Rentoutuu venyttelemällä, ja kirjoittelee blogiinsa mitä mieleen tulee, yleensä kuitenkin treenaamisen ilosta.
Blogissa käydään läpi lähinnä treeniviikkojani. Myös kisaraportit löytyy blogista.
Ryhdyin harjoitella kuntosalilla 4 päivää viikossa vuodesta 2008 ja olin ollut koukussa siitä lähtien.
Blogi kertoo Sannan elämästä eli arjesta kaksosraskauden aikana.