Skylights
Suomesta Shanghaihin ja kaikkea mitä sieltä rapakon tuolta puolen löytyy :)
Avainsanaan kuuluu 27 blogia.
Suomesta Shanghaihin ja kaikkea mitä sieltä rapakon tuolta puolen löytyy :)
Kuvataiteilija Ismo Jokiahon blogi.
Kotirouvan elämää lähi-idässä huumorilla ja runoilla höystettynä.
Kirjoittaja on yhä kulttuurishokista kärsivä paluumuuttaja, joka ihmettelee elämää Suomessa, omaa sekä muiden suomalaisuutta ja odottaa hartaasti kaikkia niitä uusia asioita, jotka Suomesta yhä jostain syystä puuttuvat.
Blog about everyday issues of the foreigner living in Finland. Blogissa käsittelen arkipäivän asioita Suomessa asuva ulkomaalaisena. Written in English and Finnish.
Maailmalle on parempi lähteä myöhään kuin jättää lähtemättä. Olen 44-vuotias perheenäiti ja toimittaja, joka muutti miehensä matkassa pariksi vuodeksi Nicaraguaan. Nuoruuden toive toteutuu nyt. Mutta millaisena? Tässä blogissani havainnoin nicaragualaista arkea keski-ikäistyvän suomalaisnaisen silmin. Toisinaan seuraan sitä 16-vuotiaan kuopuksen äitinä, toisinaan omaa minäänsä tarkkailevana ihmisenä, joskus olen intoa puhkuva runoilijan alku, jonain toisena hetkenä kaiken tietävä toimittaja. iBienvenidos a Nicaragua conmigo!
Ranskassa Lyonissa asuva suomalaisnäyttelijätär pohdiskelee kaikkea jännää hiusten väristä maailman pelastamiseen.
Jokapäiväisen elämän tuottamia teräviä, jopa piikikkäitä, havaintoja ja aistiärsykkeiden aiheuttamia ajatuksia. Myös aivan suoraa vittuilua. Koko elämänkaari päästä päähän ja kaikki siltä väliltä. Sitä saa, mitä tilaa.
Historianopiskelijan ja matkaajan pohdintoja eri kulttuureista, niiden välillä seilaamisesta sekä kaikesta muusta, mitä vastaan tulee.
Kohta kolmekymppinen tyttö kirjoittelee elämästään Bangkokissa ja suunnittelee reissuja muualle Thaimaahan sekä naapurimaihin. Arkea sarkastisella otteella ja hetkittäin myös aitoja ilonpilkahduksia siitä, että on elossa ja mahdollisuus reissata. Välillä toki podetaan koti-ikävää, työstressiä ja ikäkriisiä mut kultakalan muistilla on hyvätkin puolensa: kurjuudet unohtuu nopeasti ja sitten voikin taas kääntää kuonon kohti uusia seikkailuja.
Kuvapäiväkirjaa Wilin jo vuosia jatkuneelta pallonkierrolta.
Balin prinssien kertomuksia Balilta!
Työhön, harrastuksiin ja ympäröivään maailmaan liittyviä juttuja ihmiseltä, joka katsoo maailmaa avoimin silmin pelimannihengessä.
Työhön, harrastuksiin ja ympäröivään maailmaan liittyviä juttuja ihmiseltä, joka katsoo maailmaa avoimin silmin pelimannihengessä.
Turku 2011-säätiö valitsi 14 kulttuurikirjeenvaihtajaa raportoimaan Turun kulttuuripääkaupunkivuodesta 2011 kotimaakuntiinsa. Tämä on Uudenmaan kulttuurikirjeenvaihtajan, valokuvaajatar Soili Mustapään valokuvapainotteinen blogi.
Syyskuussa on lähtö Barcelonaan puoleksi vuodeksi. Mitä liikkuu mielessä ennen lähtöä, kuinka valmistaudun "koitokseen", ja mitä tapahtuu paikan päällä. Ajatuksia, kuvia ja elämää.
Tuleva vuosi Amerikassa, New Yorkin osavaltiossa.
Kirjoituksia ja kuvia elämästäni tuulimyllyjen,hörhöjen ja ihanien ihmisten seassa :)
Jyväskyläläisen opiskelijattaren mietintöjä kevään 2009 vaihtoajalta niin läheltä, mutta toisaalta niin kaukaa Liettuan pääkaupungista Vilnasta.
Humanisti räpiköi rapakon takana. Kotiseutumatkailua ja suuria suunnitelmia.
Blogi matkoista, elämästä ja syvällisistä turhuuden turuista Minun arkea, ajatuksia, kulttuuria ja matkakertomuksia :) Tervetuloa !