Pois työpöydältä
Päivän aikana kertyneitä mielleyhtymiä ja lukukokemuksia. Aihepiirit vaihtelevat laajasti laidasta laitaan.
Avainsanaan kuuluu 920 blogia.
Päivän aikana kertyneitä mielleyhtymiä ja lukukokemuksia. Aihepiirit vaihtelevat laajasti laidasta laitaan.
Kolmekymppisen naisen kirjoituksia muodista, kauneudesta, kirjoista, kulttuurista, ruoasta ja muista arkipäivää piristävistä asioista
Free Guitar Lessons
Lilyn poptoimittajan palsta.
Hannu Oskalan blogi. Pääosin kulttuuri- ja kunnallispolitiikkaa.
Uusi postaus kerran päivässä paperikuvalla ja lyhyellä tekstillä varustettuna. Huomioita omasta elämästä ja ympäristöstä ja pohdintaa itselle läheisistä asioista. Sydäntä lähellä kulttuuri, laukut, koira, leipominen, kirjat, elokuvat, pinnallinen höttö.
Kuva- ja nostalgiablogi 70-luvusta: tavaroita, vaatteita, kankaita, astioita, ajankuvaa, muistoja. Kirpputorilöytöjä. Paluuta lapsuuden vuosikymmenelle.
Kuva- ja nostalgiablogi 70-luvusta: tavaroita, vaatteita, kankaita, astioita, ajankuvaa, muistoja. Kirpputorilöytöjä. Paluuta lapsuuden vuosikymmenelle.
Onko rajan takana kaikki paremmin - riippumatta siitä, kummalta puolen asiaa katsoo? Suomessa seurataan ahkerasti Ruotsin tapahtumia, mutta vastaako median välittämä kuva tukholmalaisen arkitodellisuutta? Miltä Suomi näyttää Ruotsista katsoen? Mitä on ruotsinsuomalaisuus? Muun muassa näistä teemoista kirjoittaa "Muumilaaksosta Mälarinlaaksoon" muuttanut suomalainen.
Tanssien maailmalle. Uusi kaupunki, uusi koulu, uusi elämä!
Semmonenhan se on vähän rimpula.
Blogi kaikenlaisista kulttuurimeiningeistä, ruuanlaitosta, matkailusta, tapahtumista ja muista asioista jotka jotenkin nuoren matkailualaa opiskelevan naisen eloon liittyvät.
Kahden eri puolilla Suomea asustelevan tytön lifestyle- ja muotiblogi täynnä hopea reunusteisia unelmia ja elämän ihanuuksia!
Sisustelua, valokuvausta ja filosofointiakin siina sivussa. Vietan rentoa boheemielamaa hippimiehen ja neljan kissan kera Los Angelesin urbaanissa sykkeessa Kalifornian auringon alla.
Jatko-blogi Desperate fashion addict:ille. Nuori nainen kirjoitta blogia kulttuurista ja pukeutumisesta.
kirjoittaja on graafisen alan sekätyöläinen, kihloissa P:n kanssa ja naimisissa macbookinsa kanssa, tulevaisuudessa toivottavasti toisinpäin, kotiäiti joka leikkii vapaa-ajallaan tulella, askartelee, kokkaa, häätää kissoja tiskipöydältä, suree kuolleita yrttejä, rakastaa kahvia, ostelee oransseja tavaroita, penkoo nettiä, yrittää siivota vaatehuonetta, eikä ole koskaan maistanut piimää
Olen ollut yksityisyrittäjä noin 20 vuotta. Tavallaan olen ollut pätkätyöläinen koko ikäni. Koskaan en ole voinut olla varma, onko puolen vuoden kuluttua töitä. Ja aina niitä on kuitenkin tullut. Olen ehkä liiankin omistautunut työlle, jota en edes koe työksi. Mielestäni olen etuoikeutettu, koska olen voinut hommailla kiinnostavia juttuja. Olen myös iloinen siitä, että olen saanut tehdä hyvin erilaisia asioita. Joskus olen onnistunut ja joskus on tullut lunta tupaan. Aina on hangesta kömmitty, niistetty nenä, kiristetty kypärännauhat ja jatkettu.
Kuvablogi. Kuvia Oulun kulttuuritapahtumista ja -tilaisuuksista. Julkista taidetta ja näyttelyitä.
Fire Blossom on -90 syntyneen nuoren naisen blogi jokapäiväisestä elämästä, joka sisältää shoppailu intoilua, löpinää aasialaisesta kulttuurista (anime/manga), peli intoilua ja paljon muuta elämään liittyvää lätinää. Blogissa vilahtelee myös kuvia rakkaista lemmikeistä sekä online kaupoista joihin olen jäänyt koukkuun! Kirjoittelen joskus englanniksi, surkealla enkulla, koska blogia seuraavat myös ulkomaalaiset frendit!
Kattava uutispaketti todelliseen uutisnälkään. Reportteri Riku Riemu kertoo, kuinka asiat oikeasti ovat ja missä ja kenen kanssa Suomi makaa.