Alobelin
Valokuvausblogi
Avainsanaan kuuluu 30 blogia.
Valokuvausblogi
Idealistin mielimaisemia. Maisema-arkkitehtuuri, kasvit ja ympäristö elämäntapana ja ammattina. Kasviesittelyjä, kasvivalokuvausta, viljelysääraportteja, meteorologiaa, valokuvataidetta ja arboretumprojektiani. Myös poliittista ja yhteiskunnallista aktivismia kriittisin ja idealistisin artikkelein ja pamfletein: Uuden maailman järjestyksen (New World Order - NWO) tutkimista ja kritisoimista. Maailmanparantamista monialaisesta näkökulmasta.
Kasvikuvia mittakaavassa.
Mummon vanha puutarha muuttuu takiaispöheiköstä cottage gardeniksi. Tai ainakin yritys on hyvä.
Omatekoiset ompeleet, vaatteet, askartelut, cernit, neulahuovutus, decoupage, kankaanpainanta, sisustustavarat ym.
Valokuvia kauniista asioista; kukkia,puutarha,luonto ja esine.
Oman pihan rakentamista ja kasvien kasvattamista kuvattuna ja vähän myös sanoin selitettynä.
Pihani kasvipäiväkirja perennoista, kesäkukista, pensaista ja puista. Valokuvia perennoista ja muista pihan kasveista.
Intohimoinen puutarhaharrastaja - lähinnä koristepuutarhuri. Myös kortteja ja hopeakoruja syntyy harrastuksena.
Kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa.. eli kuvia lempiharrastuksistani; askartelusta,valokuvauksesta ja luonnosta..
Kuvia ja ajatuksia puutarhasta, luonnosta, uskosta ja kirjoista.
Näpräyskoukussa olen minä. Jotain pitää koko ajan väsätä oli se sitten 3d-korttien tekoa, kutomista, virkkaamista tai mitä lie näpräämistä :o) Hermo lepää! + Myöskin kukkavalokuvat koukuttavat!
Tervetuloa Kuitukuun yritysblogiin! Haluamme tuoda tuotteillamme iloa arkeen ja väriä harmauteen. Blogistamme voit lukea kuulumisiamme Parkanosta, somistusideoita, tietoa uusista tuotteistamme ja vaikka mitä muuta! Tervetuloa piristymään!
Olen innokkaasti ensimmmäistä puutarhaani suunnitteleva ja kuokkiva viherpeukalon alku. Kujeita ryytimaalla -blogissani jaan kokemuksia ja kommelluksia, joskus etsin vastausta tyhmiin kysymyksiin. Silloin tällöin käyn ihastelemassa myös muiden pihoja tai innostun kuvailemaan metsässä. Puutarhani löytyy läntiseltä Uudeltamaalta, rintamamiestalon pihasta. Pihalla kasvavat vanhat omenapuut ja pikkuinen kasvimaa kukoistaa tontin laidalla. Talomme on rinnetontilla, jossa myös voikukat viihtyvät. Pihalta on bongattu puutarhurin lisäksi myös siili, jänis ja lukuisia pikkulintuja.
Floristin blogi. Kukkia, kukkasidontaa ja sidontaohjeita.
Kukkasidontaan keskittynyt blogi
Ilmaristen Kukkakauppa ja Tuulensuun Kukka Liedossa tarjoavat ystävällisen palvelun lisäksi monipuolisia kukka-alan palveluita Ilmarisissa, Liedossa. Blogista saa niin kukkienhoitoon liittyviä vinkkejä ja ideoita kuin kuulla kukkakauppiaan arjesta!
Olen "iätön" kokeilija, joka hakee mielen lumoa käsillä tekemisestä. Lähellä sydäntäni harrastuspuolella ovat keramiikka, puutarhanhoito, valokuvaus ja nykyään myös suurena ihmetyksenä itsellenikin - pehmotöiden ompelu.
Miss Flower on salaperäinen neiti, joka lupaa järisyttää kukkamaailmaa.