Avainsanaan kuuluu 95 blogia.
Tarinoita lukkarin arjesta ja tärkeäksi kokemistaan asioista. Ja kudontajuttuja sitä mukaa kuin valmista syntyy.
Käsityöläisen suunnittelemia ja toteuttamia töitä - kangaspuilla kutoen, neuloen ja virkaten tehtyjä tekstiilejä sekä koruja korukivistä, makeanvedenhelmistä, kristalleista ja hopeasta.
Neulomista ja virkkaamista, legopalikoilla rakentamista. Joskus joitain käsityöitä valmistuu ja jotkut jäävät kaappiin keskeneräisenä kummittelemaan.Elämää pienen lapsen kanssa maaseudulla.Uutena innostuksena ovat 3D kortti askartelu.
Tässä blogissa kuvia mm. niistä matoista mitä teen myyntiin. Käy kurkkaamassa!?
Mintunmakua linssin läpi.
Käsitöitä, askarteluja ja jonkin verran kaikkea muutakin. Kauhea into tehdä ja kokeilla kaikkea, mutta valmiiksi asti tekeminen onkin eri juttu.
Olen kaikenlaisista käsitöistä kiinnostunut, pääasiassa kuitenkin harrastan tekstiilitöitä. Intohimoni on kokeilu ja päätoimintaideani 'vanhasta uutta'
Neulontaa, puutarhanhoitoa, kudontaa, mietintöjä, suunnitelmia, harrastuksia
Pähkäilyä lankojen, kankaiden, helmien, lasien, värien, maalien ja kaiken muun kauniin ja/tai itse tehdyn ihmeellisessä maailmassa.
Räpeltää, ropeltaa, ährää, sährää, joskus itkee, usein nauraa, ja silloin tällöin karkeloi.
Kaikenlaista askartelua mm. kortteja, ompelutöitä sekä kankaankudontaa sekä elämää yleensä
Käsityöt, lähinnä kutominen ja virkkaaminen ovat rakas harrastukseni, välillä jopa pakkomielteeni.
Blogissani on omia leipomisiani, kokkailuja ja käsitöitä niin kuvina kuin sanoinakin. Lisäksi omia mietteitä eli vähän sitä sun tätä.
Jutustelua käsitöistä, koirista ja muista mielenkiintoa herättävistä kohteista.
virkkausta eri materiaaleista: naru,matonkude, langat