pappi Sonja - iloisesti sotkeutunut verkkoon :)
Nuoren naispapin elämää verkossa ja verkon ulkopuolella
Avainsanaan kuuluu 133 blogia.
Nuoren naispapin elämää verkossa ja verkon ulkopuolella
Pappilan mummo kertoo elämästä pappilassa eläkkeellä olevan mummon ja papan näkökulmasta. Blogista löytyy neulomista, ruokaa, lapsenlapsia, puutarhanhoitoa, mökkeilyä, seurakuntatoimintaa, kristinuskoa...
ajatuksiani Suomen kirkosta ja kristillisyydestä. Maailmanlaaja näkymä ei unohdu. Kerron miksi uskon ja mitä uskon. Mitä teen ja miksi teen.
Pastori Keski-Suomesta pölisee ja valokuvaa elinympäristöään. Tajunnanvirtaa elämästä ja uskosta. På finska.
Pastori ja koulutussuunnitelija, joka tarkastelee kirkon elämää yleisesti, mutta erityisesti internetissä ja sosiaalisessa mediassa.
KS Joensuun piispa Arsenin blogi.
Pohdintoja papin työn ja yksityielämän tapahtumien pohjalta.
Pyhässä Maassa elää kaksi kansaa: juutalaiset ja palestiinalaiset. Siellä vaikuttaa kolme uskontoa: islam, juutalaisuus ja kristinusko. Ovat ihmiset siellä tuomittuja vihaamaan toisiaan? Mitä kristityt voivat tehdä edistääkseen rauhaa? Aineistoa aiheesta pääasiassa suomeksi.
Pyhäkoulusta kertova blogi. Blogissa kerrotaan mitä muutaman seurakunnan pyhäkouluissa tehdään.
Raamattupiiri Markuksen evankeliumin tutkimiseksi. Tarkoitus on etsiä yhteisöllistä tapaa lukea Raamattua. Raamattupäiväkirjojen verkosto, vähitellen, toivottavasti.
Tässä seison enkä muuta voi. "Vaarallista rakastaa, vaikea unohtaa. Voi suru parkaa, tunnetta arkaa sydämessäni kuljetan. Olen rakkaudesta niin kipeä, syvä suru ja viha niin väkevä. Raju riemu ja sydämeni sulana, pyydän säilytä elämä. - - - Vaarallista tahtoa, pelkäänkin pahinta. Toivoni annan, ristille kannan, Herra armahda, armahda," kipuili Kari Haapala. Lisää aikojen kuluessa, kuin simpukkaan kasvaisi helmiäistä.
Nämä ovat kertomuksia kokemuksistani Pyhien Soturien Kristillisen Veljeyden Yhteisössä taisteluista ja voitoista Jeesuksen Kristuksen sotajoukoissa pimeyden voimia vastaan.
Peliriippuvuuksiin sekä peli- ja päihdeongelmiin keskittynyt kristillinen sanansaattaja ja avustusjärjestö
Olen huolissani pohjoisen rodun tulevaisuudesta. Sinisilmäisyys ja vaaleatukkaisuus väistyy.
Blogin Rukoilijat tavoite on rukoilla eri aiheiden, lähinnä lasten ja heidän asemansa puolesta. Lapset ovat alttiina perheen hajoamiselle, pahoinpitelyille ja monille muille vaaroille. Jäseninä on ortodokseja, evankelisluterilaisia ja pelastusameijalaisia, mutta blogiin ovat kaikki tervetulleita.
Kristillinen blogi. Rukousaiheita, rukoilijoiden verkostoitumista, rukouksen avuksi, pohdintaa rukouksesta.
Toimittaja Tommy Rusanen tarkkailee maailmaa kristillisestä näkökulmasta.
Kristityn ajatuksia ja runoja.