Aikuisopiskelijan surmanloukku
Blogissa seurataan aikuisopiskelijan työttömyysturvaa koskevan valituksen etenemistä suomalaisessa byrokratiassa.
Avainsanaan kuuluu 19 blogia.
Blogissa seurataan aikuisopiskelijan työttömyysturvaa koskevan valituksen etenemistä suomalaisessa byrokratiassa.
Pekka Buttlerin, 33 vuotias koti-isä, opiskelija, entinen poliittinen sisäpiiriläinen, kirjoittaa mietteitään ajankohtaisista yhteiskunnallisista asioista, asiakirjallisuudesta, perheen pienistä riemuista, isyydestä ja kaikesta muustakin mistä hän haluaa formuloida mielipiteen.
Sekalaisia kirjoituksia arkeologiasta, jatko-opinnoista, yliopistosta ja muusta elämästä. Random writings about archaeology, post-grad studies and life in general.
Huomiopaikalla-blogissa erityisesti päijäthämäläistä koulutus- ja yritysmaailmaa havainnoivat Koulutuskeskus Salpauksen rehtori ja apulaisrehtorit.
Turkulaisen vihreän kansanedustajan Janina Anderssonin blogi, jonka ulkonäössäkin näkyy hänelle tärkeä Itämeri-teema. Blogista löydät mietteitä ajankohtaisista asioista, valtiopäivätoimia, vierailuja, ihmisten kohtaamisia ja kaikkea mahdollista mikä liittyy kansanedustajan työhön. Kotisivuilta www.janina.fi löydät perustietoja Janinasta ja päiväkirja-arkiston vuodesta 2000 alkaen.
Jukka Väisäsen blogi harrastuksista tunteiden kautta politiikkaan.
Blogissa käsitellään koulun tulevaisuuden näkymiä sekä opettajan, yhteiskunnan että oppilaan näkökulmista.
Kouluturvallisuus-blogi käsittelee koulujen turvallisuutta, turvallisuuskulttuuria, opetusta ja kasvatusta. Perustin blogin, koska mielestäni kouluturvallisuudesta ja lasten pahoinvoinnista ei keskustella tarpeeksi, eikä opettajien ääni kuuluu. Blogilta toivon rohkeaa keskustelua, ajatusten ja materiaalin vaihtoa, kaikesta aiheen ympäriltä.
HYYn hallituksen blogi
Erilainen kansanedustajaehdokas Uudellamaalla. Tavallinen ihminen epätavallisella osaamisella.Sisukkuutta, taitoa ja luovuutta! Käytännön moniosaaja mm. koulutuksesta, terveydenhuollosta, perhe-elämästä, yritystoiminnasta ja kädentaidoista. Tule tutustumaan myös kotisivuihini www.tiinaviitanen.com ja www.ladyrenaissance.fi! Lady Renaissance sivuilla voit tutustua luovuuteni tuotoksiin.
Metapoliittinen/poliittisfilosofinen blogi. Analysoidaan etupäässä politiikkaan liittyviä ilmiöitä. Pyritään selvittämään, mistä poliittisissa ilmiöissä ja vastakkainasetteluissa todellisuudessa on kysymys. Blogin kirjoittajan poliittinen vakaumus on vaikeasti määriteltävä mutta sijoittunee enemmän vasemmalle kuin oikealle.
Teatteriin, koulutuspolitiikkaan ja ihmisoikeusjuridiikkaan hurahtaneen valmistumiskammoisen yliopisto-opiskelijan kertomuksia elämästä ja sen yhteiskunnallisesta toimintaympäristöstä.
PROperuskoulu2007 Luokanopettalehden 1/2007 nettiliite 105 kansanedustajaehdokasta kertoo, millaiseksi he haluavat peruskoulua kehittää.
Humanistisen ammattikorkeakoulun rehtorin pohdintoja, sattumuksia ja sattumuksia, ilmiöitä HUMAKista ja muualtakin.
Sofia Vikmanin blogi
Kemi-Tornion AMK:n johtoryhmän jäsenet kertovat tuoreita kuulumisia ja pohtivat ilmiöitä eri kanteilta. Ilmiöt voivat koskettaa korkeakoulukenttää joko läheltä, vähän kauempaa tai tuskin havaittavasti. Lopputuloksesta riippumatta he kirjoittavat tätä blogia, vuorotellen, ja ainakin päällisin puolin hyvässä yhteisymmärryksessä.
Etäopettajan ja verkkopedagogin työblogi.
"Peruskoulu on koko kansan koulu." Keski-ikäinen lähiökoulun opettaja Kai-Ari Lundell kommentoi koulumaailman ajankohtaisia asioita.