Tieturi blog
Tieturin julkinen blogi. Uutisia ja ajankohtaisia artikkeleita kirjoittajina Tieturilaiset.
Avainsanaan kuuluu 185 blogia.
Tieturin julkinen blogi. Uutisia ja ajankohtaisia artikkeleita kirjoittajina Tieturilaiset.
Dilbert-rottweilerin ja Wilma-welshin treenikuulumisia ja koiranelämää kolmen kissan taloudessa. Blogi sisältää runsaasti valokuvia ja päivittyy ahkerasti.
Luovan kirjoittamisen ja kuvataiteen koulutusta, kuvituksia.
Suomenlapinkoira Saivan metkuja päivittelee ihmisäippä wind-up toy. Pienimmätkin kuulumiset kerrotaan, jos sille päälle satutaan.
Blogi kertoo elämästä islanninlammaskoiranartun kanssa. Noin niin kuin lyhyesti sanottuna. Ja kaikkea, mikä meidän yhteiseloon liittyy.
Poikkeama koostuu 19 nuoresta intohimoisesta opiskelijayrittäjästä. Tavoitteenamme on olla monialainen taitokonserni sekä tehdä miljoonan euron liikevaihto vuoden 2011 joulukuuhun mennessä.
Blogi käsittelee Valmennuskeskuksen coaching -palvelua.
Muutosvalmentajan blogissa kirjoittavat psykologista henkilöstön- ja organisaation kehittämismenetelmää käyttävät Muutoksen neljä huonetta menetelmään sertifioituneet valmentajat. He pohtivat jokainen oman alansa näkökulmasta menetelmän käyttömahdollisuuksia, sen hyötyjä, mahdollisuuksia ja oivalluksia mitä siitä syntyy. blogi kertoo hyvin myös menetelmän laajoista käyttömahdollisuuksista.
Vinkkejä, harjoituksia, tietoa ym. koirankoulutuksesta ja käyttäytymisestä vauvan ja lapsen kanssa hämmentyneille ensiodottajille ja lapsiperheille, joiden taloudesta koira löytyy!
Muistiinpanoja hallintotieteen kirjatentteihin ja vinkkejä opiskeluun.
Puheenvuoroja käsityöstä kiinnostavilta ajattelijoilta. Vapaamuotoista ajatusvirtaa, rohkeita linjanvetoja, uusia avauksia - käsityön merkityksellisyyttä monelta kantilta ilman kiristävää pipoa.
Opettajan päiväkirja viestinnän ja vuorovaikutuksen maailmasta.
Ilo palvella! –filosofia ohjaa ihmisläheiseen, lämminhenkiseen kohtaamiseen. Jokainen ihminen kaipaa huomiota, arvostusta ja kuulluksi tulemista. Parhaimmillaan asiakaspalvelu on juuri tätä. Kohdata ihminen ystävällisesti ja arvostaen. Miten tämä näkyy asiakaspalvelussa?
Mielipiteitä ja ajatuksia halki harmaan maailman. Tarinoita siitä, miten arjen haasteet ja yhteiskunnan rosoisuus kohtaavat ajattelevan ja empaattisen persoonan.
Kaksi avoimen yliopiston aikuisopiskelijaa kirjoittaa omista opiskelukokemuksistaan ja opiskeluun liittyvistä asioista. Tervetuloa seuraamaan ja osallistumaan keskusteluun!
Pukeutumisneuvojan mielipiteet muodista, pieniä vinkkejä pukeutumiseen, uusia löytöjä joita kannattaa käydä tsekkaamassa... tietoa pukeutumisneuvonnasta
Ajankohtaisia ja ajattomia näkökulmia kasvatuksesta ja koulutuksesta! Kasvatuksen vapauden eurooppalaisen foorumin tarkoituksena on edistää kasvatuksen vapautta ja aloitteellisuutta, oppilaiden ja vanhempien oikeuksia, oppilaitosten itsehallintoa ja omaehtoista kehitystä sekä herättää kansalaisyhteiskunnassa keskustelua kasvatuskulttuurin kehittämisestä. Tässä blogissa Effe julkaisee tekstejä ja ilmoittaa tapahtumista ja kokouksista.
Blogi naksutinkoulutuksesta ja koiranelämästä
CE News is a project of Campus Entertainment, which is a learning environment for the students of the belonging to JAMK University of Applied Sciences. CE News on osa Campus Entertainmentia, joka on oppimisympäristö Degree Programme in Music and Media Management - koulutusohjelman opiskelijoille Jyväskylän Ammattikorkeakoulussa.
23-vuotias tamperelaistunut torniolainen, joka puhuu usein liikaa ja haaveilee enemmän kuin toimii. Liiankin usein mielessä pyörii oman täydellisen vaatekaapin kokoaminen.