. aittailua .
maalaiselämää ja taidetyöläisyyttä vanhan aitan ja mansardikattoisen talon hengessä
Avainsanaan kuuluu 55 blogia.
maalaiselämää ja taidetyöläisyyttä vanhan aitan ja mansardikattoisen talon hengessä
Nooran blogi. Noora opiskelee Rovaniemellä graafista suunnittelua ja puuhastelee siinä sivussa muun muassa vähän kaikkea 21-vuotiaan tyttölapsen innolla ja laiskuudella. Inhoaa kaamosta, mutta ei ostanut kirkasvalolamppua, koska se oli niin ruma.
22-vuotias nuori nainen kirjoittelee elämästään ja unelmistaan, ja mukaan mahtuu paljon asiaa muodista, pukeutumisesta, sisustamisesta, matkustelusta, ystävistä, kotoilusta ja muusta mukavasta!
Elän ihan tavallista elämää 50-luvun omakotitalossa. Petaamaton sänky, tavarat joille ei löydy omaa paikkaa, kissankarvoja ja pölyä. Arjen pienet juhlat, rakkaat ystävät ja valon kauneus. Siitä on ihan tavallinen elämä tehty.
Sisustuksesta, käsitöistä, leivonnasta ja kaikesta kotoiluun liittyvästä kiinnostunut työssä käyvä perheenäiti Etelä-Suomesta.
Rintamamiestalon asukki.Tekee haaveistaan totta, kokkaa,leipoo,kutoo ja tuunaa sen minkä kerkiää. Lapsien (omien ja hoitolasten) sekä miehen säestyksellä.
Kipparin morsian on savolainen, joka venyttää vieteriään hitaiden hämäläisten keskuudessa. Tarjolla arjen pieniä hetkiä hyvän ruuan parissa.
Muistojen polulla...perheen koti on Wanhan Kaupan talossa Etelä-Pohjanmaalla. Meillä kerätään wanhoja esineitä, kierrellään kirpputoreilla, kuljetaan ja kuopsutetaan puutarhassa, kirjoitellaan mustekynällä, korttiaskarrellaan, tuunataan, sisustetaan, tykätään maalaisromantiikasta & Pienistä Maitokärryistä... Tervetuloa Muistojen polulle...
Asun keltaisessa kahdenksankymmentävuotiaassa talossa. Mulla on mansardikatto ja sen alla kolme kerrosta tilaa. Alhaalla tekee kirvesmies remonttia, keskimmäisessä kotoilen, ja vintillä säilytetään kaikkea kumpaankin tarvittavaa tavaraa.
Life-style henkinen blogi sisustamisesta, muodista, haaveista ja niiden toteuttamisesta. Elämä on parasta tässä ja nyt nautittuna.
Blogissani kirjoittelen elämästä, ajatuksista, ikuisesta halusta laihtua ja taas alkaa terveellinen elämä (maanantaisin), neulomisesta, opiskeluhaaveista, toivehankinnoista.
Tunnetilavuoristoradan tasoittelua, hyvän olon oivaltamista, arkipäivän ilon ja onnen pilkahduksia. Elämän ruuhkavuosien melskeessä kirjoittelen elostani/olostani kera kuvien.
Vanhan rautatieaseman remontointia kodiksi kahdelle aikuiselle ja työtilaksi pienyrittäjälle. Sisustuksessa kantavina ajatuksina: pieni budjetti, iso sydän. Maailma on täynnä värejä - miksi tyytyä valkoiseen!
Käsitöitä, askartelua, kissojen elämää. Välillä sisustusta ja kirppislöytöjä. Yleistä höpötystä elämästä ja arjesta.
Tavoitteena oma koti KULLAN kallis! Meitä on kolme naista, yksi isompi ja kaksi vähän pienempää, vailla omaa tupaa. Vanhoja hurmaavia puutaloa on jo katsottu sillä silmällä, mutta sitä oikeaa ei ole tullut vastaan. Nyt vaakakuppi on kallistumassa rakennusprojektin suuntaan.
koti-iltoja, teehetkiä, keskeneräisiä projekteja, kirpparireissuja, kotipesän rakentamista - asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. päämääränä nauttia elämästä tässä ja nyt.
Kaikkea kodikastä käsityöstä leipomiseen. Kirppiskiertelyitä, sisustamista ja satunnaisia kuulumisia Ellin kotoa.
(Ei enää niin) harmiton harrasteblogi. +30-vuotias ortodoksi, sinkku & kissan emäntä askartelee, keräilee, kotoilee ja pohtii elämäänsä.