★Hattarakone!★
Blogini käsittelee niin omaa elämääni, ostoksiani, lemmikkejäni kuin myös kaikkea todella turhaa settiä, mutta kelläpä ei olisi? :D Jos saan tarpeeksi lukijoita niin lupaan alkaa tekemään myös lukijoiden toiveiden mukaisia merkintöjä
Avainsanaan kuuluu 9 blogia.
Blogini käsittelee niin omaa elämääni, ostoksiani, lemmikkejäni kuin myös kaikkea todella turhaa settiä, mutta kelläpä ei olisi? :D Jos saan tarpeeksi lukijoita niin lupaan alkaa tekemään myös lukijoiden toiveiden mukaisia merkintöjä
Blogi kertoo nuoren tyttösen elämästä ja haaveista
12 -vuotiaan persialaiskissan sekä kahden nuoren kissanpojan touhuista kahden koiran taloudessa. - VALTTERI on perheen vanhin lemmikki ja itseoikeutettu kuningas. ASLAN ja CASPIAN ovat kissaliigaamme kesällä 2008 liittyneet kotikissavahvistukset. Blogi sisältää runsaasti valokuvia kissojen elämästä.
Kissanelämää vangittuna kotikissana. Nimeni on viiru ja kirjoitan elämästäni. Käytän havannointivälineenä kuvia elävöittämään tekstiä. Elämässäni voi olla koomisia piirteitä, mutta itse koen eläväni vankina. Odotan vain sitä päivää jollain taas pääsen seikkailemaan ulos. Mutta sitä odotellessani, pyrin päivittämään kuulumisiani blogissani.
Kahden kotikissan ja yhden itämaisen pitkäkarvan oma blogi. Satunnaisesti yleistä kissapohdiskelua.
Arkea ja välillä vähän juhlaakin Kynsilaukkaajien armoilla. Isäntäväki = Ellu (11 v.), Vertti (7 v.) ja Onni (5 v.). Henkilökunta = minä eli mama kokopäiväisenä ja mieheni Papa osa-aikaisena.
Blogi kertoo kolmesta starasta, joiden perässä palvelusväki yrittää sinnikäästi pysyä...
Blogi kertoo kaikesta nuoren tytön elämässä! Tervetuloa seuraamaan nuoren tytön elämäntyyliä- shoppailua, kavereita, vapaa-aikaa, ruokaa... - kaikkea!
Höpötystä poniporukan metkuista, kissalauman edesottamuksista, koiran koiruuksista, sekä heppakaverien touhuista. Juttua milloin mistäkin, lähinnä eläinpoppoon elosta ja olosta.