Tomorrow´s another day
Blogi kertoo Sannan elämästä eli arjesta kaksosraskauden aikana.
Avainsanaan kuuluu 887 blogia.
Blogi kertoo Sannan elämästä eli arjesta kaksosraskauden aikana.
Elämää töiden, urheilun ja ihan vaan arjen keskellä.
Lifestyleblogi sisustussuunnittelijaäidin ja lapsiperheen arkea 40-luvun vaaleanpunaisessa kivitalossa, jossa remontti on onneksi jo loppusuoralla.
Elämää nurinkurin lankojen ja lasten sekamelskassa.
Adoptioprosessin rattaissa kipuileva kärsimätön, toiveikas ja tyynikin nuori nainen tallentaa osan asioista myös julkiseen muistiin.
Humaani, melkein kaiken nähnyt virkanainen suhtautuu maailman menoon pääasiassa suhteellisesti.
Kevyesti turhamainen, sopivasti syvällinen. Tykästynyt muotiin, sisustamiseen, musiikkiin, lukemiseen, urheiluun, matkusteluun ja jo vuoden ajan bloggaamiseenkin.
Blogi esittelee kotiani ja kaikkea sisustukseen liittyvää ja silloin tällöin harhailee muissakin aiheissa fiiliksen mukaan.
Designista tykkäilevä, sisusteleva ja puuhasteleva äitiyslomailija jakaa kotinsa pieniä ja suuria sisustusideoita, järkkäilee loputtomasti ja innostuu tyylikkäistä lastentavaroista.
Uuden kodin sisustamista ja arkipäivän elämää :)
Tamperelaisnaisen lifestyleblogi vuodesta 2009 ->
Hima on huoleton blogi sisustuksesta, asumisesta ja kaikesta mikä liittyy kotiin. Stella Harasek on helsinkiläinen vapaa kirjoittaja, joka on kotonaan levyjen, kirjojen ja kahvimukien keskellä. Himassa asuu lisäksi muusikko ja kaksi mäyräkoiraa, mutta kirjoittaja voi syyttää nurkkiensa boheemista sekasorrosta lähinnä itseään.
Less is more sisustamisessa. Blogi esittelee kotoista ja modernia sisustustyyliä, jota on terävöitetty kekseliäillä yksityiskohdilla. Myös muotia ja ruokaa käsitellään kerran kuussa.
Sisustusblogi. Sisustajan leikekirja täynnä ideoita ja insipiraatiota sisustamiseen.
Sisustusta, remppausta, designia, muotoilua, käsitöitä, askartelua, mitä vaan värkkäämistä, kotijuttuja modernilla otteella.
"kotirouvailua", asuntohaaveilua, sisustamista, designia, muuta ihanaa ja ihmeellistä.
Sisustusta, koteja ja kenkiä. Muotia, musiikkia ja valokuvia.
Sisustamista, design unelmia ja arkea kolmen lapsen kanssa. Freelance stailistin/ yrittäjän näkökulmasta, kameran kautta.