Anne avautuu
Annen perheen elämää, ajatuksia ja unia Etelä-Pohjanmaan murteen sävyttämänä. Välillä myös Annen kissakaksikon kuulumisia.
Avainsanaan kuuluu 116 blogia.
Annen perheen elämää, ajatuksia ja unia Etelä-Pohjanmaan murteen sävyttämänä. Välillä myös Annen kissakaksikon kuulumisia.
Kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa.. eli kuvia lempiharrastuksistani; askartelusta,valokuvauksesta ja luonnosta..
Moikka! Ma oon kolkyt ja risat tytto, asun Lontoon West Endissa ja kirjoittelen vaatteista, shoppailusta, mun tyttaresta, miehesta, arkielamasta, raskausajasta, urasta, pian kotirouvaksi jaamisesta ja kaikennakoisesta turhasta!
Äidiksi tullut parikymppinen nainen kirjoittelee vauva-arjestaan, sekä muista itseään kiinnostavista aiheista. Vauva-arkea jakamassa on avomies, sekä vahtikoira. Tuore perhe asustelee omakotitalossa, joten kirjotusta löytää myös omakotitaloon liittyen.. (mm. remonttihaaveita, pihan uusiksi laittoa ym.).
22-vuotias äiti kirjoittaa kotielämästään kahden pojan kanssa, synt. 2/10 ja 5/12. Taustalla elää avomies. Yritetään selvitä 2-vuotiaan uhma-aallokoista ja mustasukkaisuudesta pikkuveljeä kohtaan. Toivottavasti pojista kasvaa vähintään yhtä hyviä ihmisiä kuin vanhempansa ovat...
Madde: 20v, kihloissa Koon kanssa, 07/11 syntynyt Rasmus poika. Ikuinen kuumeilija (vauvakuume, hääkuume, talokuume, sisustuskuume, lemmikkikuume..), täydellisyyden tavoittelija, jonka olis äidin sanoja lainaten pitänyt syntyä prinsessaksi. Kaikki mulle heti, nyt.
Jo kymmenettä vuotta ulkosuomalaisena. 4-vuotiaan tyttären äiti, ikä 30+, yrittää suoriutua kunnialla kielen opiskelusta, perheestä ja arjesta, tällä kertaa Baijerissa Saksassa. Ura, oma elämä ja lifestyle – mihin ne katosivat??
Leivontaa, kauneutta, kotiäitiyttä, vaatteita, elämää...
intohimoista sisustamista,hauskoja ideoita ja ihania yksityiskohtia lapsiperheen kodista ja arjesta.
Ennenvanhassa opetellaan elämään nykyaikana ennenvanhan tapaan: yksinkertaisemmin, hitaammin ja ympäristöä kunnioittaen. Palvelu tuo esille, paitsi luomu-, lähi-, reilun kaupan tai ekologisia myös lisäaineettomia, käsintehtyjä tai muuten Ennenvanhan henkeen sopivia tuotteita ja palveluita.
22-vuotias liioitteija, keskinkertainen kotiäiti ja jumppatäti kirjoittelee pienen vauvaperheensä arjesta ja haaveilee mm. kaikesta. Pääosaa näyttelee meidän maailman napa ja perheenpää Alma 8kk. Yrittää sisältää myös huumoria.
Kotiäiti, joka huonoina kausina kritisoi kaikkea (erityisesti uskontoa, uskomuksia ja yhteiskuntaa) ja hyvinä kausina hurahtaa pakkomielteisiin ja energioihin. Palvoo Meryl Streepiä aina, kausista riippumatta. Inhoaa työntekoa aina, kausista riippumatta.
Kahden pienen tytön äiti 24v ja onnellisesti hoitovapaalla. Rakastaa aurinkoisia rauhallisia aamuja, Lapin huumaavia maisemia ja aika montaa jäätelöä. Tasaisen tavallista arkea, perhe-elämää ♥ ja kotiutumista pikkuhiljaa valmistuvaan kotiin Etelä-Suomessa. Tervetuloa mukaan!
Blogia kirjoittaa Iida, 23-vuotias kahden prinsessan äiti Espoosta. Blogi kertoo elämästä aina tyttöjen touhuiluista ja päivän asuista kauneudenhoitoon ja sisustukseen.
Kankaista ja langoista saa aikaan vaikka mitä! Verkkokaupastani löydät myös sinä kankaita ja tarvikkeita omiin projekteihisi:)
Designista tykkäilevä, sisusteleva ja puuhasteleva äitiyslomailija jakaa kotinsa pieniä ja suuria sisustusideoita, järkkäilee loputtomasti ja innostuu tyylikkäistä lastentavaroista.
26-vuotias kasvatustieteiden maisteri työharjoittelussa kesäkuussa 2011 syntyneen tyttölapsen äitinä. Osa-aikahommissa myös J:n vaimona ja ranskanbulldoggi Urhon pissattajana. Pieni piirimme pyörii, minä ihmettelen ja kirjoitan kaikesta itseäni koskettavasta, ärsyttävästä ja ilahduttavasta.