Afraid, myself?
elämää liian ison itsensä kanssa.
Avainsanaan kuuluu 9 blogia.
elämää liian ison itsensä kanssa.
Nuoren sinkkunaisen tasapainoilua nuoralla tanssien, sekä pohdintoja elämästä ja sen tuomista yllätyksistä. Matkaseurana uskolliset F50.0, F33.1 ja chihuahua. ::Tämä on vain tarinaa minun askeleistani tässä maailmassa. Enkä tiedä löytyykö onnellista loppua.::
Blogi halusta saada menetetty kontrolli ja vartalo takaisin.
Metapoliittinen/poliittisfilosofinen blogi. Analysoidaan etupäässä politiikkaan liittyviä ilmiöitä. Pyritään selvittämään, mistä poliittisissa ilmiöissä ja vastakkainasetteluissa todellisuudessa on kysymys. Blogin kirjoittajan poliittinen vakaumus on vaikeasti määriteltävä mutta sijoittunee enemmän vasemmalle kuin oikealle.
seitsemän vuoden syömishäiriöhelvetin jälkeen kohti kauniimpaa elämää
Blogi 94-tytön elämän kiemuroista, ylä- ja alamäistä sekä toivottomasta halusta laihtua.
Tarina on pitkä kuten matkakin. Minun on kuitenkin kerrottava Mellan tarinaa, hengitettävä vielä tovi, sillä tähän tosikertomukseen lukeutuu liuta tapahtumia ja tekoja, joita en ole missään voinut tuoda esille. Jos nostaisin kissan pöydälle, laulaisin vain itseni syvemmälle tähän suohon.. menettäisin viimeisetkin rippeet elämästä ja siinä samalla laukaisisin pommin, jonka sirpaleet epäoikeutetusti leviäisivät veitsen terävinä; tuhoten, tappaen.
Incidents of the real world are amazing enough. What more mind puzzlers would you ever need? - We are social animals, and dependent on the presence of control. Without the control we tend to do unimaginable things. Especially true this is for the ones in control; if they are not controlled by us. - In addition to being social animals, we are clan animals as well. We struggle for a status in our own clan, and we 'defend' our clan against other clans. - But that is not all: we mustn't forget about the 'primal crime', the dark forces within us, feeding upon our contradictions, and activated in exceptional circumstances. As a result we end up being hopelessly aggressive and destructive. If not controlled by our own social community.
Kamppailua syömishäiriöni kanssa. Sen kanssa vyöryykö se yli, samalla masennuksen kanssa, sen kanssa pystynkö pitämään itseni kanssa.