Tiny nail design blog
Kynsiblogi jossa esitellään rakennekynsiä ja kynsitaidetta. Kaikkea ranskalaisesta manikyyristä vesimarmorointiin!
Avainsanaan kuuluu 43 blogia.
Kynsiblogi jossa esitellään rakennekynsiä ja kynsitaidetta. Kaikkea ranskalaisesta manikyyristä vesimarmorointiin!
Blogi luonnonkynsien koristelusta, lakkailusta ja uusista ostoksista. Joskus mukaan eksyy juttua muustakin kosmetiikasta ;)
Kahden tytön kynsiblogi. Me emme täällä turhia lässyttele, keskitymme enemmän kuvien lisäämiseen.;)
28-vuotiaan äidin blogi geelikynsistä ja kynsienkoristelusta.. Satunnaisesti myös juttua shoppailusta ja leipomisesta
La La Land on paikka, jossa keskitytään kertomaan rakkaudesta kaikkeen pinnalliseen. Teemana kolme kovaa koota: kauneus, kynnet ja kosmetiikka (silloin tällöin vierailevina tähtinä kenkiä). La La Land on olemassa oikeastaan vain siksi ettei blogin kirjoittajan lähipiirin tarvitse kuunnella hehkutusta siitä kuinka ihana uusi nudepuna tai uusi kynsilakka on. Niiden mielestä kun kaikki pinkit kynsilakat on ihan samanlaisia.
Mitä tapahtuu, kun kirjoittamista rakastava, lapsenmielinen värihulluttelija saa käsiinsä pinon kynsilakkoja ja koristeita? Syntyy kynsiblogi, joka pursuaa kokeilevaa kynsitaidetta ja uusia ideoita! Myös lifestyle- sekä muita sekalaisia aiheita säännöllisen epäsäännöllisesti.
Mitä tapahtuu, kun kirjoittamista rakastava, lapsenmielinen värihulluttelija saa käsiinsä pinon kynsilakkoja ja koristeita? Syntyy kynsiblogi, joka pursuaa kokeilevaa kynsitaidetta ja uusia ideoita! Myös lifestyle- sekä muita sekalaisia aiheita säännöllisen epäsäännöllisesti.
Kaksi hoitovapaalla olevaa äitiä opettelee lakkaamaan ja koristelemaan kynsiään periaatteella "jos edes kynnet olisivat kunnossa..."
Kaikki kynsistä yhdessä blogissa! Edelläkävijä josta löydät uudet koristeluideat sekä uutuuslakat. Kynsilakat, Nail art, Konad, Make-up... niistä on Charming Nails blogi tehty :)
Kynsiä, tyyliä, koruja, shoppailua, herkkuja, rokkia ja vaikka mitä muuta. Kirjoittaja on addiktoitunut kynsien koristeluun ja vampyyrikirjoihin. My world is sometimes pink, some times black. It always contains music, outfits, nail decorating and girlie stuff.
Swatcheja, koristeluja ja arvosteluja. Saattaa aiheuttaa pahanlaatuista ostohalua.
Lähes päivittäistä kynsikoristelua ilman rajotteita. Rakastan blingiä, glitteriä ja övereitä koristeluja. Lakkaesittelyjä, ostoskorin sisältöä, erilaisia koristeluja, tätä kaikkea ja vähän enemmänkin.
Värikäs blogi esittää otteita keräilijän kokoelmasta sekä tarjoaa myrkyllisiä kynsilakkoja että asetonihuuruja - käykäähän peremmälle!
Kynsien koristeluun ja lakkaamiseen koukkuun jääneen opiskelijan kirjoittama kynsiblogi. Kynsilakkakokoelma kasvaa räjähdysmäisesti ja samaan tahtiin hupenee kukkaron koko. Myös viittauksia shoppailuholismiin havaittavissa!
Haetaan lakkaa satamasta, kun lakkaa satamasta. Siis kynsilakkaa. Ja ehkä vähän strassejakin. Kirjoittaja tykkää pinkistä ja glitteristä, haluaa koko ajan lisää kynsilakkoja ja sotkee Konad-laatoilla enemmän kuin pitäisi. Bloggaa kännykällä, joten teksti ja kuvat sen mukaisia.
Tuore kynsiblogi, jossa aloitteleva kynsiharrastaja hihkuu onnistumisistaan ja mutisee lohkeamille. Kynnet ovat blogissa pääosassa vaikka välillä jutellaan muustakin. Käyhän kurkkaamassa! :)
Kauniita kynsikuvia. Siitä on Trading up -blogi tehty. Tervetuloa inspiroitumaan!
Valikoituja hiekanmuruja elämän tiimalasista.
Kirjoittelen kosmetiikasta,käsitöistä ja muusta hömpötyksestä :D Tämmönen nuori neitonen sählää täällä :)