Laterna magica - Musta Teatteri
Kaksisuuntainen kapinoi, kritisoi ja välillä ahdistuu, välillä iloitsee, enimmäkseen vastustaa nykymaailman menoa ja kulutusjuhlaa, kärsii köyhyysrajan alapuolella elämisestä, kaipaa samanhenkisiä lukijoita!
Avainsanaan kuuluu 24 blogia.
Kaksisuuntainen kapinoi, kritisoi ja välillä ahdistuu, välillä iloitsee, enimmäkseen vastustaa nykymaailman menoa ja kulutusjuhlaa, kärsii köyhyysrajan alapuolella elämisestä, kaipaa samanhenkisiä lukijoita!
Moikka! Tulimme tänne Bodomjärvelle Mikon kanssa sielumatkailulle kertailemaan 40 vuotta sitten tapahtuneita asioita. Mikko omasta mielestään näki kolmannen osapuolen tragediaan liittyen, mutta jatkamme aikaisin aamulla matkaamme ja tutkimme asiaa hieman tarkemmin. Vähän kieltämättä pelottaa, että mihin minun kissani kakkaa tällä kerralla kun sillä oli hieman maha sekasin kotoa lähtiessäni. Kylmä viima puhaltaa leikkisästi teltan vetoketjujen välistä ja alastonta ruhoani alkaa jo hieman paleltaa, kun liikun hitaasti vasten Mikon patsasmaista kehoa. Tunsin, kuinka Mikon tiikerinsilmät liikkuivat hitaasti, mutta vakaasti lämpenevän kehoni muotojani pitkin pimeydessä. Hetken mielijohteesta hivutin käteni vyötäni kohden ja otin esiin "makkarani". Yhteisymmärryksessä Mikon kanssa laitoimme "makkaran" tehokäyttöön ja on helppo myöntää, että hyvältähän se tuntui, kun viimein saimme sen ruuansulatukseemme monen tunnin sielunmatkailun jälkeen. Aamulla maha täyteläisenä edellisöisen makkaranpaistelun jälkiseurauksena menin aamupaskalle pakkasesta vittuuntuneena. Ajoin 300 kilometriä ylinopeutta kotiin jarruttaen vain kameratolppien kohdalla, menin paskalle, laitoin saunan lämpenemään, avasin oluen ja laitoin VHS:ltä näkymään Tuntemattoman Sotilaan.
SKP:n puheenjohtaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakasen blogi
Terve! Olen 18 vuotias mies Anttolasta. Pidän mm. runoidesta, klassisesta musiikista, askartelusta, kissoista ja otan vahvasti kantaa mm. poliitikkojen antamiin lausuntoihin.
Tule tutustumaan mitä Mirka Muukkonen, Vasemmistoliiton Turun kunnallisjärjestön puheenjohtaja kirjoittaa poliittisessa päiväkirjassaan. Taistelu heikoimmassa asemassa olevien puolesta. Kaikessa; ihmiset, eläimet, luonto. Oikeudenmukainen maailma.
Moikka! Tulimme tänne Bodomjärvelle Mikon kanssa sielumatkailulle kertailemaan 40 vuotta sitten tapahtuneita asioita. Mikko omasta mielestään näki kolmannen osapuolen tragediaan liittyen, mutta jatkamme aikaisin aamulla matkaamme ja tutkimme asiaa hieman tarkemmin. Vähän kieltämättä pelottaa, että mihin minun kissani kakkaa tällä kerralla kun sillä oli hieman maha sekasin kotoa lähtiessäni. Kylmä viima puhaltaa leikkisästi teltan vetoketjujen välistä ja alastonta ruhoani alkaa jo hieman paleltaa, kun liikun hitaasti vasten Mikon patsasmaista kehoa. Tunsin, kuinka Mikon tiikerinsilmät liikkuivat hitaasti, mutta vakaasti lämpenevän kehoni muotojani pitkin pimeydessä. Hetken mielijohteesta hivutin käteni vyötäni kohden ja otin esiin "makkarani". Yhteisymmärryksessä Mikon kanssa laitoimme "makkaran" tehokäyttöön ja on helppo myöntää, että hyvältähän se tuntui, kun viimein saimme sen ruuansulatukseemme monen tunnin sielunmatkailun jälkeen. Aamulla maha täyteläisenä edellisöisen makkaranpaistelun jälkiseurauksena menin aamupaskalle pakkasesta vittuuntuneena. Ajoin 300 kilometriä ylinopeutta kotiin jarruttaen vain kameratolppien kohdalla, menin paskalle, laitoin saunan lämpenemään, avasin oluen ja laitoin VHS:ltä näkymään Tuntemattoman Sotilaan.
Poliittinen musiikkiblogi englanniksi. Uutta musiikkia, dubstep, indie, dancehall, hiphop, whatever...

Maailman menoa porvoolaisen 29-vuotiaan punavihreän miehen silmin.
Poliittinen blogi jonne silloin tällöin asiaa ollessa kirjoittelen. Lisätietoa saa blogini profiilista.
Uuden ajan yritys, jolle kommunismi on rakkauden työ-kalu.
Punavihreä nettikolumni, joka lähentelee toisinaan pakinatyyliä. Kaikkien aatteellisten pakkoluettavaa, vedä herne kunnolla nenään!
Suomenkielinen anarkistiyhteisö, jonka tarkoitus on vastailla anarkiaan liittyviin kysymyksiin livejournalin käyttäjille ja satunnaisille vieraille.
Yhteiskuntafilosofiaa
25-vuotiaan, (välillä) vihaisen vasemmistolaisen kirjoituksia elämästä maailmankaikkeudesta ja kaikesta.
Paljastan sen, mistä valtamedia ei puhu.
Näin koimme Prahan, sen historiaa ja nykypäivää. Mitä yllättävää matkalla voikaan tapahtua...
Riitta Tynjän vaaliblogi 2007
Noin kolmikymppinen mies kertoo panemisesta, runkkaamisesta, suhteestaan naisiin, huoriin ja elämään noin ylipäätään.
Hetken mielijohteestä väännetty surkean antifasistien blogin peilikuva.