Poikamiehen elämää pohjoisessa
Reilun kolmikymppisen poikamiehen blogi. Ruokavalio on monipuolisempi kuin kaupan einespizzat, mutta en karta ruokaa pelkän edullisen hinnankaan vuoksi. Halpa voi olla myös hyvää.
Avainsanaan kuuluu 224 blogia.
Reilun kolmikymppisen poikamiehen blogi. Ruokavalio on monipuolisempi kuin kaupan einespizzat, mutta en karta ruokaa pelkän edullisen hinnankaan vuoksi. Halpa voi olla myös hyvää.
Kokkailua polkan tahtiin kärsä kierossa
Oman elämänsä prinsessa pitää kirjaa keittiönsä tuotoksista.
Ruudun takan näpyttelee 16-vuotias kokkailuun ja leipomiseen hurahtanut lukiolaistyttö.
Intohimona hyvän ruuan perässä matkustaminen, thaimaalainen ja kreikkalainen ruoka sekä Jamie Oliverin reseptit.
Blogissani on omia leipomisiani, kokkailuja ja käsitöitä niin kuvina kuin sanoinakin. Lisäksi omia mietteitä eli vähän sitä sun tätä.
Mies sohlaa ja säätää keittiössä.
22-vuotias uustamperelainen kirjottelee kuvien kera sydäntä lämmittävistä asioista kuten kosmetiikasta, kissoista, elokuvista, koruista, kengistä, ostoksista ja kokkailuista.
Hetkiä Ronjan elämästä treeni-/lifestyle-blogin muodossa. Kuntosalilla rehkimistä, uusien elämäntapojen opettelua, kokkailua, pieniä onnen hetkiä ystävien kanssa, perhe-elämää aviomiehen ja koiran kanssa, kodin sisustamista - arkea ja juhlaa.
Se erilainen kestävän kehityksen ruokablogi. Kannatan freeganismia, eli toisin sanoen ruoka kulkee taloudessamme roskakorin kautta lautaselle.
Ruoka ja reseptit blogiin tulee viikottain uusia reseptejä ja juttua ruoasta ja terveydestä.
Kahden nuoren miehen aistillinen makumatka ennenaikaiseen hautaan. Kuvia ja kirjoituksia lautasten ääreltä.
Ruoanlaitosta ja ravinnosta sekä hyvässä että pahassa. Suussasulavat ja arjessa onnistuvat reseptit mutta myös pippurista puhetta milloin mistäkin keittiömaailman aiheesta. Keittiössä häärää amatöörikokki ja pienen lapsen äiti.
Ruoanlaittoa ja leipomista. Tänä keväänä kirjoittaja valmistautuu omiin ylioppilasjuhliinsa
ruoasta innostunut nainen ja perheenäiti pohtii ruokaelämyksiä, ruokakulttuuria ja jakaa tulevaisuudessa myös koeteltuja ruoalaittokokemuksia ohjeineen
Reseptejä, löytöjä ja pohdintoja ruuan ja ruokakulttuurin parista. Missiona syödä mielenkiintoisesti ja modernisti sekä palauttaa laadukkaista raaka-aineista itse valmistettu ruoka takaisin sille kunniapaikalle jolta einekset ovat sen suomalaisessa ruokapöydässä synkeästi syrjäyttäneet.
ei kuvausta