(open) Elämä
Hetkiä kolmikymppisen, normielämää enemmästä haaveilevan open elämästä. Keväällä 2007 ope siirtyi Afrikkaan unelmoimaan.
Avainsanaan kuuluu 39 blogia.
Hetkiä kolmikymppisen, normielämää enemmästä haaveilevan open elämästä. Keväällä 2007 ope siirtyi Afrikkaan unelmoimaan.
Lukiosta valmistunut 19-vuotias tyttö lähtee viettämään välivuotta Australiaan!
Joskus vituttaa, joskus ei. Kirjoittelen aina välillä asioista, jotka sillä hetkellä nostavat verisuonet pullolleen ja aiheuttaa perisuomalaista vitutusta.
A couple explores the general myths regarding sex.
Tämän blogin ensimmäiset kirjoitukset syksyltä 2011 kertovat Espoolaisen opiskelijan Erasmus-vaihdosta Euroopan ja Aasian rajalla Istanbulissa. Nykyään kirjoittelen elämästäni Suomessa säännöllisen epäsäännöllisesti ja päivittelen tänne myös pienen Laaban-sheltin kuulumisia.
Emmiinan elämä kertoo ihmisestä, Emmiinasta, josta ei ole helppo pitää. Emmiina on usein puheenaiheena, ja hänen elämänsä on nostettu pöydälle päivittäin. Emmiina on kyllästynyt mukauttamaan tekemisiään, mielipiteitään ja ajatuksiaan muiden tekemään muottiin ja toimimaan niin kuin muut olettavat hänen toimivan. Emmiina on hankala ja arvaamaton ja elämä Emmiinan kanssa on erittäin haastavaa. Emmiina on suojamuurini, jonka kautta pystyn kertomaan omasta elämästäni. Emmiina olen minä.
Hauskoja, karmivia ja erikoisia tarinoita treffeiltä.
humoristinen, mukava ja erityinen 17-vuotias tyttö kirjoittaa sekavia ja syvällisiä ajatuksiaan elämästään monelta eri kannalta katsottuna, ja yrittää elää elämäänsä oikealla asenteella ja saavuttaa tapahtuma rikkaan mukavan elämän vastoinkäymisistä surematta.
Blogi valottaa ulkomaalaisen opiskelijan arkea ja elämää Venäjän Pietarissa.
Blogi Pariisin lähellä Cergyssa 2kk työssäoppimassa olevan Jyväskyläläis tytön silmin. Kuvia ja kokemuksia arjesta ja kaikesta muusta mieleen tulevasta!
Katri-maailmassa Katri kirjoittaa tarinoita elämästään. Pääosissa Katri, kaverit, perhe, mies ja kissat.
Lautasantenni blogi keskittyy satelliittitv uutisiin ja tarjoaa parhaat lautasantennitarjoukset.
lukiolaisen tytön kokemukset iltalukiossa ja muuta elämää siinä sivussa.
“Maakravut vesillä” kertoo, kuinka täysin kokemattomista maakravuista tulee (toivottavasti) kokeneita merikarhuja. Kaikki alkoi siitä, kun perheen kanssa päätettiin hankkia oma vene sen sijaan, että olisimme päätyneet ostamaan itsellemme kesämökin.
Mattilasta avaa kaikennäköisiä uusia näkökulmia arkipäiväisiin asioihin.
Ylen asiaohjelmien toimittaja Milla Madetoja viettää vuoden Japanissa kotiäitinä kaksivuotiaan pojan kanssa. Kymmenosainen kirjoitussarja seuraa perheen arkea: mikä mietityttää - mikä sujuu kuin tanssi?
Minkalaista on expat- elama Afrikan Rengossa? Kolmannen vuoden raportointia ja valilla vahan kitinaa. Suomesta haettiin esikoinen toukokuussa 09 ja elokuussa edessä on paluu karuun arkeen ja Malawiin.