SMALL TALK.
Parikymppinen nainen kirjoittelee kaikesta maan ja taivaan välillä. No okei, ehkä tekstit keskittyvät hieman muotiin; vaatteisiin, sisustukseen ja ajan ilmiöihin.
Avainsanaan kuuluu 1107 blogia.
Parikymppinen nainen kirjoittelee kaikesta maan ja taivaan välillä. No okei, ehkä tekstit keskittyvät hieman muotiin; vaatteisiin, sisustukseen ja ajan ilmiöihin.
Pienen villakoiran ja sen pienen perheen elämää. :)
Erään suomalaisen mietteitä ulkomailta ja elämästä ylipäänsä.
kirjoitan kaikkea mikä kiinnostaa minua ja teitä. olen vasta aloittelia joten neuvottehan minua jos olen tehnyt jotain väärin?
westie-koirani puuhasteluja.
Somake tarjoaa uniikkeja itsetehtyjä kodintekstiilejä, ideoita, tunnelmia, pehmeää piensisustustavaraa sekä sisustussuunnittelua kotiisi.
Fiiliksellä, beibi.
Sonjan lauma uppoutuu värikkään eläinjoukon elämään, kuvien kera. Kirjoittajan toimii Sonja, 16-vuotias eläinrakas tyttö.
Ruokaan ja ruoanlaittoon liittyviä juttuja.. mukana menossa myös Jasu-koira!
Blogissani kerrotaan koiran elämästä ja lemmikeistäni ihmisistä, erilaisita hajuista, kohtaamistani avaruusolioista,takistani ja muista merkillisistä asioista.
25-vuotias muuttolintu reissasi Euroopassa opiskelijavaihdossa ja kotiutui Suomeen.
Täällä tälläinen 99 syntynyt maalaistyttö ihmettelee elämän kulkua ja jakaa omansa kokemuksia blogin kautta ulkomailmaan.
22-vuotias tiu kirjoittelee mieleisistään asioista päiväkirjamaisesti. Tekstit keskittyvät milloin mihinkin sisustukseen, koiriin ja päivittäiseen elämäön ja harrastuksista vähän erikoisempiinkin juttuihin. =)
Kahden kiinanharjakoirapojan, Akun ja Rokin, elämää. Taustalla vaanii myös Milla-kissa.
Suomalaisen tytön elämää Meksikon Cancunissa.
Streetwise In The Cityä kirjottelee kaksi tyttöä ja poika. Satunnaisesti blogiin eksyy myös vierailevia tähtiä... Blogista löytyy meikkivinkkejä, leffa/peli-arvosteluja, koira höpinötä ja kokemuksia elämästä.
Liikaan ajattelemiseen, stressaamiseen, ylitunnollisuuteen ja perfektionismiin taipuvainen 21-vuotias nuori nainen kirjoittaa projektistaan, jonka tarkoituksena on opetella nauttimaan elämästä täysillä ja elämään hetkessä ilman turhaa murehtimista. Tämän projektin ruotimisen ohella blogiin ilmestyy myös muita kuulumisiani, eli pääasiassa musajuttuja, festarointia, matkustelua, koirakuulumisia, opiskelua, uudelle paikkakunnalle kotiutumista, kirpparointia ja kaikenmoista ihmissuhdehömppää.
Koiraelämää sekarotuisen karvaperseen näkökulmasta
Rodi koiran harrastuksia ja emännän höperöintiä.