Avainsanaan kuuluu 1107 blogia.
Aloitteleva koirankasvattaja kirjaa kokemuksiaan ja tunnelmiaan.
Kahden belgialais-suomalaisen koiran ajatuksia ja mietteitä elämästä ja olosta Belgiassa sekä matkustelusta pitkin poikin Eurooppaa.
Nuoren parin elämää ja aiheita maan ja taivaan väliltä.
Tietoa tulevista pennuista ja muista koiristamme. Näet miten meillä on mennyt agility, TOKO ja näyttely ura. Kuvia koiristamme ja pentujen synnyttyä myös pentu kuvia (pennut).
Meidän 3 isovillakoiran ja tulevien pentujen sivut. Tietoja mitä olemme suunnittelemassa (kuten nyt on tulossa pentuja) ja miten kilpailuissa on mennyt. Sivuilla lukee myös näyttely, agility ja TOKO tuloksia. Sivuja päivitetään säännöllisesti ja ne ovat aina ajan tasalla. On myös kuvia koiristamme ja otamme pentu kuvia pennuista.
Harvakseltaan kirjoitellen juttua ja kuvia kahdesta karvaisesta neidosta.
Muoti ja erikoinen pukeutuminen kiinnostaa. En todellakaan harrasta muotiorjuutta, nappaan ideoita vaan sieltä täältä ! Koirani Bonon seikkailut ovat myös aika vahvasti mukana päivityksissä. En halua pitää samanlaista blogia kuin kaikki muutkin. saasnähä onnistuuko ;) Englanninksi kirjoian siksi, että sieltä löytyy parempia sanoja kuvaamaan tunteitani asioita kohtaan. WICKED !
ai duu not ket tis! Lapinporokoira Ronjan pölinää elämästä karvattomien kaksijalkaisten keskuudessa.
Lyhyesti ja ytimekkäästi: 2 bullterrieriä. Siitä saa jo paljon irti.
16.v lukiolainen oulusta kertoilee elämästään ja vähän kaikesta mahdollisesta.
Elämää kahdeksan parsonin ja yhden bordercollien kera.
Haveleiden Lucan ja Loren kuulumisia.
Elämää bostonin näkökulmasta omistajan tulkitsemana
24-vuotias neitokainen, joka rakastaa ensimmäisen oman kotinsa sisustamista, tykkää shoppailusta, nauttii suunnattomasti ystäviensä seurasta ja omasta tollerista, sekä kertoo arkielämän tapahtumista.
Ei mikään lelukoira
Koirien elämää ja pentujen kasvun seuraamista. Näyttelytuloksia ym. tapahtumia. Handskes-länsigöötanmaanpystykorvat
jännittää. kolme vuotta tukena ja turvana. aavikkoa ja hiekkadyynejä. suurta ja tuntematonta. valtava palo. loputon kiinnostus. rohkeus ja seikkailu. kasvaminen ja ymmärtäminen. turvallisuus ja mukavuudenhalu. ristiriita. ainainen aurinko ja vain YKSI sadepäivä vuodessa.
Yhteisiä hetkiä, aurinkoisia kävelylenkkejä, jaettuja iloja ja suruja. Koskettava kertomus Espanjan koiratarhalta vuonna 2007 tuodusta koirastani.