Kikkarapää Luca
Blogissa seikkailee lagotto romagnolo Luca sekä emäntä kameransa kanssa. Agility on vienyt mennessään ja ehkä tulevaisuudessa kenties jokin muukin laji ;-)
Avainsanaan kuuluu 325 blogia.
Blogissa seikkailee lagotto romagnolo Luca sekä emäntä kameransa kanssa. Agility on vienyt mennessään ja ehkä tulevaisuudessa kenties jokin muukin laji ;-)
Elämää neljän koiran kanssa.
Blogissa kerrotaan Lene-lagoton kuulumisia, hassutuksia ja koiraharrastusuutisia, sekä jaetaan näihin ja muuhun koiranelämään liittyviä kuvia. Lisäksi seurataan miten aloitteleva lagotonomistaja opettelee itse trimmaamaan koiransa kikkuraturkkia.
Mudipoika Haurun treenejä ja elämää, mukana myös sekalainen seurakunta muita koiria
Blogi toimii minulle kuin nettipäiväkirjana. Blogi käsittelee lähinnä eläimiä ja niiden arkea (sekä tietysti jotain omia peruskuulumisiani), enimmäkseen ensimmäistä koiraani, Edyä. Tämän kanssa tulen luultavasti harrastamaan erilaisia koiraharrastuslajeja, kunhan ensin löydän sen sopivan.
Suomenlapinkoira Saivan metkuja päivittelee ihmisäippä wind-up toy. Pienimmätkin kuulumiset kerrotaan, jos sille päälle satutaan.
Elämää kahden koiran kanssa. Mukaan mahtuu myös ripaus omistajan suruprosessia.
Parikymppisen kahden lapsen äidin mietteitä höystettynä resepteillä ja ripauksella sisustusjuttuja. Menossa mukana aviomies, sekä tytöt 9/10 ja 7/12. Lisätty aimo annos koiranomistajan arkea, joukkoomme liittyi 1/13 syntynyt beagle-neiti Myy.
Nimensä mukaisesti koirien oma blogi. Blogauksia liittyen tiettyihin koiriin, yleensäkin koiriin, koiraharrastuksiin, palveluihin...
Tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran elämää ja arkin kommelluksia.
Vuonna -93 syntyneen tytön monipuolinen blogi kynsitaiteesta, muodista, sisustamisesta, musiikista, kavereista, hauskanpidosta, kokkaamisesta, kuntoilusta, unelmoinnista ja kaikesta mahdollisesta elämääni liittyvästä.
24v nainen elämän koukeroissa. Shoppausta, elämää, miehiä, laihdutusta, henkilökohtaista terveyttä.. Sairastanut melkein 4 vuotta Hodgkinin lymfoomaa, ja vihdoin 25.11.2011 julistettu terveeksi, mutta eipä silläkään sitten merkitystä ollut, 29.5.12 todettu että syöpä on palannut. Radikaali leikkaus kasvaimen poistamiseksi 19.11.12, mutta relapsi jo heti tammikuussa -13, eikä toivoa parantumiselle enää juuri ole..
Kertomuksia mäyräkoirien, Myrsky ja Tuisku, iloisesta arjesta ja ehkäpä myös koiruuksista ja erityisesti kepposista...
Blogin on hyvin pitkälti valloittanut pienisuuri Laaban-sheltti, mutta mukaan mahtuu myös muuta elämää sanoina ja kuvina. Tällä hetkellä muun muassa iloitaan pitenevistä päivistä ja jännitetään toukokuussa koittavaa elämän ensimmäistä puolimaratonia.
Täältä löytyy tietoa ja uutisia meidän labbiksistamme. Lisäksi täällä on Santun tekemiä nome-treeni vinkkejä ja nome/koirakirja-arvosteluita ynnä muuta mukavaa asian tiimoilta. Voit myös kommentoida treenivinkkejä ja lisätä oman arvostelusi kirja arvosteluihin. Lisätty myös metsästystarina ja reseptiosuus :)
Valokuvaus ja lifestyle blogi
Mäyräkoiran elämää turkulaisen pariskunnan kanssa.
A blog about life and more
Koiramaisen veikeää puuhailua ja treenaamista lyhytkarvaisen collien nartun kanssa. Tervetuloa lukemaan! :)