Jon Snow
Blogissani kerron minun ja Jonin, 8kk paimenkoiramixin elämästä alusta asti.
Avainsanaan kuuluu 19 blogia.
Blogissani kerron minun ja Jonin, 8kk paimenkoiramixin elämästä alusta asti.
Sekarotuisen Murun elämää harrastuksineen ja kommelluksineen valokuvaamista harrastavan omistajan kirjoittamana.
Uno Bomber, venäjäntoyuros Vongoivan Drifa, islanninlammaskoiranarttu Of Gurrent Fabulous Five Martta, australianpaimenkoiranarttu
Kahden walesinterrierin arkielämää, kisamatkojen kertomuksia sekä kuvailuja.
Piskinelikön elämää, hetkiä, sekoilua, harrastuksia ja paljon kuvia.
Suomenlapinkoira Saivan metkuja päivittelee ihmisäippä wind-up toy. Pienimmätkin kuulumiset kerrotaan, jos sille päälle satutaan.
Netta-sheltin elämää
Tervupojan treenipölinää sekä Lauma.info sivuston kehityksestö
Anemone's kani- ja marsukasvatus / Anemoneniityn australianterrierit ja saksanpaimenkoirat / Lemmikkinä myös kissat, hamsterit, gerbiilit, akvaario / Anemoneniitty.net -sivuston kuulumiset
Viipurista Suomeen adoptoidun Merri-koiran elämää.
Käsi meinaa revetä liitoksistaan lenkillä, pahinta on kun joku vieras koira tai ihminen tulee vastaan. Myös autot ja linnut saattavat laukaista koiran sisäisen hirviön esiin piilostaan. Jos vieraat eksyvät meille jostain syystä ne niiden perässä kävellään muristen. Koiraharrastuksien lopettaminen käytöksen takia. Kuulostaako tutulta? Toivottavasti ei. Tervetuloa kurkkaamaan meidän arkeen. Koira omistajineen matkalla kohti kunnon kansalaisia. Tavoitteena saada vielä joskus pätevä harrastuskoira.
Täältä löydät tietoa Nappisilmän koiruuksista – ja ehkä myöhemmin vähän ihmisistäkin…
Tämä blogi kertoo tarinaa 17-vuotiaasta lukiolaistytöstä, joka päätti luottaa fiilikseen ja muutti päivän varoitusajalla Loviisasta Helsinkiin sitä mitenkään etukäteen suunnittelematta. Seitsemänkymmenen oppilaan kotilukion jättänyt, koiransa kanssa uuden elämän polkua keskellä Stadia varpaillaan tunnusteleva, maailman epäsosiaalisin ihminen yrittää etsiä itseään yhdeksänsadan muun oppilaan joukosta uudessa kotikaupungissaan. Yritys hyvä kymmenen, ja kympistä se löytyykin, nimittäin Kaisaniemenkatu kympistä joka maanantai-ilta unkarin kielen kurssilta. Ja vaikka elämä ei ehkä aina hymyile, niin minä kylläkin. Sijainti: Munkkiniemi, Apinaparkki Kämppis: 2-wee sinivalkoinen bortsunpätkä Harrastukset: unkari, lenkkeily, nelosratikka
Blogissa seurataan kun omistaja ja koira tutustuvat tokon mielenkiintoiseen maailmaan, ja pyrkivät päästä siinä jollakin tasolla hyväksi, miksei ihan kisoihinkin asti? Blogissa myös muutakin koiranelämää, perus arkitottelevaisuuden onnistumisesta ja myös mielipidekirjoituksia mahtuu mukaan.
Japanese chin Paavon elämää, päivittäistä touhuilua, koiramaailman asioita, terveyden seurantaa (elämä kastroinnin & spondyloosidiagnoosin jälkeen)
päälle parikymppinen insinööri. elämä koirien ja miehen kanssa ja kaikki siihen liittyvä.
Tarinaa ja kuvia elämästäni koirieni ja satunnaisten hoidokkien kanssa. Puhutaan myös harrastamistamme kenttälajeista henkilöhausta ja verijäljestä. Paljon kuvia luonnosta ja puutarhastakin sekä muuta aiheisiin liittyvää juttua. Juttelua myös mökkielämästä koirien kanssa. Aihepiiriin kuuluu myös rescuekoirat ja muut eläinsuojelulliset asiat.