Hento kuiskaus
Kerron elämästäni koulun, ystävien ja perheen ympärillä.
Avainsanaan kuuluu 656 blogia.
Kerron elämästäni koulun, ystävien ja perheen ympärillä.
Japanese chin Paavon elämää, päivittäistä touhuilua, koiramaailman asioita, terveyden seurantaa (elämä kastroinnin & spondyloosidiagnoosin jälkeen)
Tämä blogi siis kertoilee havannankoira Hertan elämästä, lähinnä tokoilusta, mutta myös kaikesta muusta arkisesta touhuiluista. Tokossa pääsee seuraamaan matkaamme kisaamaan ja ehkä ylempiinkin luokkiin, mutta mutkia on matkassa, nyt ison mutkan toi patella luksaatio, josta siitäkin olen kirjoitellut melko paljon. Toivottavasti joku innostuu vierailemaan. :)
Blogi kertoo cairnterrieri Hetan elämästä, siitä miten hän kasvaa pennusta aikuiseksi.
Kotikissat Hertta,Jösse ja Valtsu ottavat kantaa yhteiskuntaan, politiikkaan ja talouselämään ja kertovat huolistaan henkilökunnan kanssa. He puolustavat kissojen oikeuksia ja kertovat mitä on olla kissa nykypäivän Suomessa. Hauskaa huumoria ja terävää kritiikkiä ihmisistä kissojen näkökulmasta katsottuna.
Espanjanvesikoira Hiisin ja emännän elämää tekstinä ja kuvina. Harrastusten ja elämän opettelua pikkupennusta aikuiseksi.
Hilla-whippetin elämää
22-vuotias ensihoitaja AMK-opiskelija bloggaa elämästään, johon kuuluu mies, koira, ruoanlaitto, neulominen, crossfit ja elämästä nauttiminen.
Blogi seuraa kahden karvaisen yhteiseloa.
Yhden göötin ja kahden belgin tassunjälkiä. Treenipäiväkirjamerkintöjä, koiramaista höpöttelyä carpe diem -hengessä, kuvia.
Hoswin Tiffany alias "Tilke" Ihana tiibetinspanielineiti Tilke näki päivänvalon 13.7.2011 Hoswin-kennelissä ja 8 viikkoa myöhemmin se muutti kotiimme 2008 syntyneen poikamme ja 05/2011 syntyneen Elmo-kissan kaveriksi. Tästä blogista löydät Tilken kuvia, näyttelytuloksia ja muita kuulumisia.
kuvia pienten koirien elämästä
Blogi kertoo mustien hovawarttien Kaapo ja Ramses elämästä ja harrastamisesta
Hudson ja Boston snautserien ja omistajienkin elämää
Olen tammikuussa 2011 syntynyt perropoika ja blogissani kerron elämästäni ja harrastuksistani.
Blogi kertoo pienestä valkoisesta koirastani Hugosta.
Tässä blogissa seurataan kultaistennoutajiemme Hugon ja Hemmon elämää, ja sitä kun toinen koira tassuttelee elämäämme.
Tervetuloa mukaani blogi-matkalle eläinten ja eläinsuojelun pariin! Matkalla mukana uskolliset innoittajani; kiinanharjakoirat Otto ja Unto. Tekstini pohjautuu kokemuksiin, näkemyksiin ja ajatuksiin eläimistä. Toivottavasti saat vinkkejä ja toimintatapoja eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi.
Footagea kotihiiren pääkallopaikasta.