Vilinää
allergisen koiran blogi
Avainsanaan kuuluu 593 blogia.
allergisen koiran blogi
Nuoren sileäkarvaisen noutajan ja sen lähipiirin seikkailuja päivittäisin kuvin. Blogi päivittyy edelleen päivittäin, vaikka blogilista ei päivityksiä huomaakaan. Ongelman syytä tutkitaan.
Tämä blogi kertoo päälle parikymppisen ratsastajatytön (tai naisen, miksikä vain haluatte minua nimittää) ja raviradoilta ratsuksi siirtyneen lv-ruuna Futuran arjesta. Tämä on ennenkaikkea hevosblogi, mutta saatan myös toisinaan innostua hehkuttamaan henkilökohtaisemmistakin asioista tai pienen koirani edesottamuksista. Olen tavallinen, suht pienituloinen huoltoasematyöntekijä, jonka elämässä omat lemmikit, onnellisuus ja ihmissuhteet menevät rahan ja kaiken muun bling blingin edelle. Kunhan pääsen toteuttamaan rakasta harrastustani, ei sen niin väliä vaikka välillä pitäisi elää pelkällä leivällä :) Yritän myös kehittyä ratsastajana ja viedä Futuraa eteenpäin, mutta pääasiassa joudun tekemään sen omin avuin, sillä rahaa valmentautumiseen ei juuri ole. Tärkeintä on silti se, että meillä on Futuran kanssa kivaa yhdessä. Pyrin päivittämään blogia kerran viikossa, joskus on tullut päiviteltyä useammin tai harvemminkin.
Hieman alle kolmekymppisten koti, jossa vietetään koiranelämää ja nautitaan hyvästä ruoasta.
Tällainen perus 20-vuotiaan lappeenrantalaisen rokkaavan tytön (vai naisen) blogi, missä ei ole päätä eikä häntää mutta jos näyttää kivalta niin lue ihmeessä lisää! Pääsisältönä valokuvaus ja turhat asiat.
Chili-kääpiösnautserin elämästä ja meidänkin elämästä ja tekemisistä puhuva blogi.
Blogi kertoo kaikkea pälliä ja ehkä jotakin järkevää vähän kaikesta mistä ihmisen voisi ikinä kuvitella kirjoittavan. Elämästä, toilailusta, koulusta, vapaa-ajasta, hömlöyksistä, järkeilystä.. Ties mistä. Kuvien kera tietysti, useimmiten itse otettujen kuvien pohjalta.
Housewife, joka säätää, tuunaa, soutaa & huopaa. Tunteella, mutta ei niin vakavasti. Haluaisi oppia kutomaan, on ihan pöhkönä kirppuiluun ja pelkää kuollakseen heinäsirkkoja. R-rakastaa kaikkea vanhaa, ihannoi modernia, etsii näiden kahden balanssia kotiinsa. Kasaritalon remppausta ja lapsiperheen arkea.
Keväällä 2011 syntyneen cairnterrierin elämää ja tekoja.
Elämää Linnanmäen kupeessa, ison ja pikkumihehen kanssa. Helsinkiläinen, toista lastaan odottava, 24-vuotias kotiäiti kirjoittelee aiheesta kuin aiheesta. Kinnostuksen kohteina koti, sisustus, vaatteet äitiys ja kaikki muu ihana hömppä. Haaveilua, arkea, juhlaa, ilmiöitä ja kaikkea siltä väliltä. Päiväkirjamainen blogi elämästä.
Testaa kuinka hyvin sinä ja koirasi sovitte yhteen http://bit.ly/qV21Km
Mun lifestyle / tyyli -blogi, kaikenlaista juttuja, pääosin vaatteisiin ja kenkiin liittyvää. Samaa paskaa kun me muutkin kirjottaa mut erinlaisessa purkissa. Paljon päivityksiä rennolla asenteella. Tule tsekkaamaan. Jyväskylän seuduilta.
Neljätoistavuotias nuori neiti kirjoittelee arkipäiväisten juttujen lisäksi shoppailusta ja vaatteista. Päivät kuluvat koulun lisäksi kavereiden kanssa ja perheen kanssa sekä tanssia ja zumbaa harrastaessa.
Tässä blogissa kerron elämästämme beagle neiti Alohan kanssa. Aloha on iältään muutaman kuukauden vajaa kaksi vuotias. Aloha tuli meille sijoitukseen Komsilan kennelistä Lahdesta. Alohan koko nimi on Komsilan Aloha Armani. Aloha on meillä sijoituksessa ja hänelle on suunnitteilla pentuja keväälle/kesälle 2012.
Rujoja runoja eli Kiltin kapina
Blogissa seuraillaan kahden rhodesiankoiran Mbwasimba Mbwajike Aziman ja Mahiri Retta's Funtastic Boyn elämää, harrastuksia ja muuta touhuilua.
Punapäinen tyttö jakaa blogissaan niin uusimpia kuviaan kuin myös niiden ohessa omia kiinnostuksen kohteitaan. Lifestyle henkisessä blogissa niin juttua kynsistä, tuunauksesta, ajankohtaisista asioista kuin vaatteistakin.
18-vuotias helsinkiläismimmi, joka rakastaa korkeita korkoja, loputonta shoppailua, espanjan kieltä ja matkustelua, ja kirjoittelee elämästään argentiinalaisen poikaystävänsä kanssa :)
Lagotto Romagnolo Vikin oma blogi