Ravintola Poppari - keikat
Pysy ajan tasalla Ravintola Popparin keikkatarjonnasta!
Avainsanaan kuuluu 9 blogia.
Pysy ajan tasalla Ravintola Popparin keikkatarjonnasta!
Syyskuussa 2009 aloitti uusi filosofisia, poliittisia ja taiteellisia kysymyksiä pohtiva klubi. Olisiko aika sopiva katsoa taas kerran hieman tarkemmin sitä missä nyt mennään? Klubi kokoontuu pääsääntöisesti tiistaisin. Se sovittaa yhteen järjestettyä ja satunnaista ohjelmaa. Mukaan on kutsuttu mm. filosofeja, tutkijoita ja taiteilijoita. Blogissa julkaistaan klubilla esille tuotua ja siihen liittyvää materiaalia.
DJ Orion (YleX, Misc. Management). Elektroninen musiikki ja klubikulttuuri Suomessa ja ulkomailla.
Päivittelen tänne blogiin sekä uusimpia, että vähän vanhempia klubi ja disco biisejä, ja joskus myös kaikenlaista muuta hyvän kuuloista musaa. Saatat vaikka löytää jonkun hyvän kappaleen päiväsi iloksi tai illanviettoon! Kannattaa käydä tsekkaamassa!
Tantraklubin yhteisöllinen blogi. Löydät samasta osoitteesta usean eri kirjoittajan kertomuksia ja kokemuksia tantrisesta elämästä. Tervetuloa kanavalle.
Kirjoittelen fiilispohjalta Klubin matseista, fiiliksistä Forzan katsomossa ja tapahtumista Klubin ympärillä.
Volumen eli Vaasan Uuden Kulttuurin Yhdistyksen jäsenet raportoivat kotimaisen musiikki- ja kulttuurielämän länsireunalta.
Klubin virallinen blogi
Lontoossa asuva ja työskentelevä parikymppinen tyttö yrittää säännölisen epäsäännöllisesti kartoittaa elämänsä kummallisuuksia.