meketys
Meketys on korublogi
Avainsanaan kuuluu 24 blogia.
Meketys on korublogi
Suurimmaksi osaksi koruja, helmiä, kejuja. Korublogi siis. Joskus myös vaatteita ja hiuksia. Käy kurkkaamassa! ♥ (:
Lähinnä vintagekorutyyliä eri aikakausilta, jonkin verran steampunk-koruja ja tietysti muunlaisiakin koruja, mielenkiintoni mukaan. Tykkään tehdä myös jonkin verran metallikieputuskoruja.
Erilainen puutarhablogi. Pihasta puuttuvat nurmikko ja kukkapenkit. Sen sijaan siellä on soraa, kiviä ja havupuita. Hieman japanilaistyylisen pihan rakentaminen on aluillaan. Koska rakastan kiviä postaan myös niistä pihalintuja unohtamatta. Pihaa ei rakenneta tiukkapipoisesti otsa kurtussa.
28-vuotias helmiin hurahtanut tyttö joka elvyttelee koruharrastustaan usean vuoden tauon jälkeen. Pikkuhiljaa mukaan putkahtelee uusia käsityöharrastuksia; virkkaamista, neulontaa...
Teen koruja lasi- ja kivihelmistä, materiaaleina hopeoitu, hopea, pronssi ja titaani.
Kaikenmoisia ajatuksia avoimesta mielestä. Ilo, kiitollisuus, magia, matrix energetics, energia sitä ja tätä ovat m.m blogini teemoja. Blogi kirjoitukset vaihetelevat suuresti erittäin asiallisista teksteistä hyper leikkimielisiin teksteihin.
Satumaisia tarinoita kivistä, vuorista, maista ja mannuista, taiteesta, kuvista. Joskus jotain todellistakin. Kuvia keramiikasta ja muusta soveltuvasta.
"Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhan hoito, eikä sekään ole niin tärkeää..." Mietelmiä,tapahtumia, kuvia ym. kotipihasta ja puutarhasta.
Lahden Kivikerho ry. on Lahden vanhin kivikerho. Se on perustettu 1986 kivistä ja mineraaleista kiinnostuneiden toimesta. Lahden Kivikerho ry järjestää erilaista toimintaa, retkiä, kursseja ja tapahtumia.
Blogi käsintehdyistä, uniikeista koruista.
Blogi johdattaa luovuuden tielle; vie rannoille, metsiin ja inspiroiviin hetkiin. Blogi auttaa löytämään iloisen kymmenikön ja kehoittaa heittäytymään käsillätekemisen maailmaan, johon blogi myös tarjoaa hauskoja ideoita!
StarDustFactory on tarkoitettu Sinulle, hänelle, minulle, kaikille. Tervetuoa viihtymään kanssani. SDF on elämänmakuinen blogi, jossa New Age-henkinen n. 30-v yh-äiti kirjoittaa elämässä tehdyistä havainnoista, elämän ihanuuksista ja joskus kurjuuksista. Kaikesta selvitään positiivisella asenteella. Kaikella on tarkoituksensa. Enkelit viereailevat tehtaassa aika ajoijn. TähtisumuTehdas on avannut ovensa hiljattain ja sinne ovet tervetulleita kaikki keskustelemaan ja antamaan vinkkejä, mihin asiaan voisin seuraavaksi tarttua. TähtiSumuTehdas on meidän kaikkien pieni ja turvallinen planeetta omassa itsessämme. Tervetuloa!
unikuvia kivenkovia, hengenhahtuvaisia ruumiin hetkiä
Harrastuksiini kuulu monen monituista kädentaitoihin liittyvää, mutta tämä blogi käsittelee pelkästään intohimoani korujen valmistamisesta. Katso myös kaksi muuta blogia; skräppäyksestä ja neulomisesta.
Vähän erilainen korublogi, jossa paljon kuvia ja hyvin vähän tekstiä. Hopeakorut ja -ketjut, kiviriipukset ja helmet. Täältä löydät myös kilpailuja tasaisin välein! Tervetuloa :)
TERVETULOA AARREAITTAANI! Tämä blogi on tekemieni korujen esittelyä varten.
Helmiä, helmiä.. ja niistä jotain kaunista.. Helmi- ja korukauppaan pääset näiltä sivuilta.. Koruja itselle, sinulle..
Kivetys on työn alla oleva kiviblogi.