Avainsanaan kuuluu 19 blogia.
Henkilön Milla Esther Rae tajunnanvirtaa valokuvilla ihanasta (Hippi Indie Hipster) tyylistäni ajoittain.
15-vuotias tyttö kertoo elämästään, ystävistä, perheestä, vaatteista, muodista ja kaikesta TURHASTa. :-)
Asiaa koulukiusaamisesta, syrjäytymisestä ja psykiatriakoneiston uhriksi joutumisesta. Blogin kirjoittaja, Nynny Nyhverö, on 35-vuotias teinipoika, entinen kiltti älykkö, joka joutui kokemaan 13 vuotta raakaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa koulukiusaamisen ja psykiatrisen hoidon muodossa. Kirjoittajalle tämä yhteiskunta lakeineen ja ihmisoikeuksineen on surkea vitsi. Nyt loppui lässytys. OIKEUTTA KOULUKIUSATUILLE !
Minä olen valokuvia, hitaasti luettuja kirjoja ja ihan vähän masennusta. Minä olen linssin vääristymiä ja vähitelle itseään syövää yksinäisyyttä.
Aikuisuuden kynnyksellä seisova nuori tyttö kertoo, kuinka koulukiusaaminen vaikutti hänen elämäänsä. Nyt elämää jatketaan eteenpäin.
Blogi joka kertoo nuoren 16-vuotiaan Iidan elämästä koulukiusattuna ja siitä miten se vaikuttaa itsetuntoon ja koko elämään.
Olen 15-vuotias tyttö. Kärsin jonkinlaisesta syömishäiriöstä, mutta en tarkalleen tiedä mistä. Kirjoitan tuntemuksistani ja kokemuksistani. Kommentoikaa jos samanlaisia oireita tai tuntemuksia tai mitä vaan. Kaikki kommentit ovat ovat tervetulleita. Pyydän, auttakaa. Kiitos
Nuori nainen - pahaa oloa, laihdutusta, jonkinasteista syömishäiriötä, sosiaalista pelkoa, nörttiyttä, kaukosuhdetta.
Kirjoitan blogissani omasta arjestani masennuksen, uniongelmien, laihdutuksen ja muiden ongelmien kanssa.
Kohtauksia elämästäni narsistin kanssa. Kertomus siitä miten pääsin irti ja mitä kaikkea piti tapahtua ennenkuin vapauduin.
Muutosvalmentajan blogissa kirjoittavat psykologista henkilöstön- ja organisaation kehittämismenetelmää käyttävät Muutoksen neljä huonetta menetelmään sertifioituneet valmentajat. He pohtivat jokainen oman alansa näkökulmasta menetelmän käyttömahdollisuuksia, sen hyötyjä, mahdollisuuksia ja oivalluksia mitä siitä syntyy. blogi kertoo hyvin myös menetelmän laajoista käyttömahdollisuuksista.
Satunnaisia reaktioita, moraalisia kannanottoja, kummastelua.
osin melko synkkääkin tekstiä, aiheina masennus, alkoholismi, angsti, ihan vaan elämä. (ex?)alkoholistin pikkuteinityttären valitusta elämänsä kurjuudesta päivä kerrallaan. tervetuloa viiltämään ranteet auki - tämä on vendettan oma särkynyt lasimaailma.
"You have no life", ne sanoo. Masennuksesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivän 18-vuotiaan tytön ajatuksia yksinäisyydestä, koulukiusaamisesta ja kaukosuhteesta.
Yhden ihmisen yritys saada koulukiusaaminen ja sen vakavat seuraukset enemmän esille.
Nuoren masentuneen naisimmeisen pohdintoja ja masennuksen puintia. Miksi minusta tuli raastetta?