Leevi The Cat
Citykissan elämää ja vähän muutakin.
Avainsanaan kuuluu 12 blogia.
Citykissan elämää ja vähän muutakin.
Kissanelämää vangittuna kotikissana. Nimeni on viiru ja kirjoitan elämästäni. Käytän havannointivälineenä kuvia elävöittämään tekstiä. Elämässäni voi olla koomisia piirteitä, mutta itse koen eläväni vankina. Odotan vain sitä päivää jollain taas pääsen seikkailemaan ulos. Mutta sitä odotellessani, pyrin päivittämään kuulumisiani blogissani.
Kun kissanpentu oppi kirjoittamaan blogia...
Tarinaa kahden kollikissan elämästä kera hovimestarin valokuvien.
Käsinnäpertelyjä, omien kätösten tuotoksia neulontanurkasta kukkapenkkiin. Ja vähän jotain muutakin.
Tämän blogin päähenkilö on 15-vuotias kissaherra Juuso.
Olen kissa, itseasiassa kotikatuni kovin kolli, ainakin omasta mielestäni. Olen myös viisas ja komea kissa. Joskus ihmettelen teitä ihmisiä ihan oikeasti, onko teidän aivan pakko tehdä aina asiat vaikeimman kautta. Ainakin jos kissalta kysytään monasti voisi päästä hiukan helpommalla. Tätä blogiani lukien pysyt ajan tasalla ja ymmärrät näkemään asioita toisesta näkökulmasta, kissan näkökulmasta. Turha odottaa, että keskittyisin tekstissäni kissanruoka-analyyseihin ja -vertailuihin, päinvastoin tulemme pureutumaan paljon syvällisempiin teemoihin, kuten esimerkiksi karvapallon nielemiseen tai kollitappelun problematiikka. Ja ehkäpä, jos minua jaksat lukea, valoitan sinulle myös elämän tarkoitusta ja maailman kaikkeuden synnyn salaisuutta.
Blogi kahden hurmaavan kollikissan kommelluksista ja elämästä.
Blogi Leevin tapahtumista kissan näkökulmasta kirjoitettuna.
Viiden tamperelaiskissan; Viivin, Taavin, Nöpön, Morttin ja Verttin, elämää ja touhuja. Kirjoittajana useimmiten Taavi. Tämä on siis puhtaasti kissablogi.
Elli-kissa kertoo elämästään.